Pari päivää sitten sain itkukohtauksen. En siksi, että "suuret hääunelmat eivät mene millilleen siten kuin pitäisi", tms. muuta häähöpötystä, vaan siksi, että tämä morsiantouhu ei vain ole yhtään mun juttuni. Ahdisti niin sairaasti. Yritän parhaani, mutta jos ollaan rehellisiä, mua ei kiinnosta hääpuvut, mua ei kiinnosta kaiken maailman yksityiskohdat eikä mua kiinnosta turhat hääaskartelut.
Haluan kovasti naimisiin ja haluan häätkin, mutten ehkä juuri sellaisia perinteisiä häitä, mitä aina ensiksi ajatellaan.
Mulla on olo, että ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää sanoa, että ei pidä häistä. Kaikkien naisten oletetaan olevan innoissaan häähumusta, rimpsuista, itsensä puunauksesta ja komeista koltuista. Kerroin sulholle jo seurustelun alkuvaiheessa, että inhoan häitä, joten asia ei tullut hänelle yllätyksenä. Tähän "morsianmuottiin" ahtautuminen on todella vaikeaa ja välillä hyvin epämiellyttävää, kun se ei vain ole yhtään oma juttu. Vähän niin kuin sanoisi miehelle, että sun pitäisi nyt olla vallan innoissaan, kun saat valita itsellesi kiiltävät tiukat trikoosukkahousut ja vaaleanpunaisen kravatin. Ei varmaan kovin moni mies ilahtuisi :D
Mulla on vähän sama olo. Ehkä mulle sopivampi nimimerkki olisi Rölli-morsian. Tuntisin oloni kotoisammaksi jossain säkkikankaasta tehdyssä metsäisessä sammalmekossa kuin valkoisessa satiinissa ja hörhelöissä. En siis yhtään ole prinsessatyyppi enkä pidä ajatuksesta, että joudun liihottelemaan juhlien keskipisteenä. Jo pienestä pitäen olen inhonnut kaikkia prinsessajuttuja.
 |
| "Jaa, mustako morsian?! Ai että!" Kuva: Ylen Elävä arkisto. |
Välillä kärsin, kun joudun pohtimaan asioita, joita en ikimaailmassa muutoin pohtisi. En ole koskaan unelmoinut häistä, ja mua ärsyttää, miten aina toitotetaan, että muka kaikki pikkutytöt haaveilevat häistään. Hohhoijaa, niin varmaan.
Mulla on kuitenkin mennyt paljon energiaa häiden pohtimiseen ja päätösten tekemiseen, koska en ole koskaan aiemmin ajatellut, mitä häiltä haluaisin. Nyt joudun kerralla pohtimaan kaikkea sitä ja lyhyellä aikataululla.
Välillä olen aidosti tosi innostunut, esimerkiksi sormuksista, koska rakastan blingiä ja koruja <3 Mutta muut jutut, niin kuin pukeutuminen, itsensä puunaaminen, valssi ja leikit (joita ei onneksi tule) ahdistaa mua ihan suunnattomasti. Samalla mua ahdistaa, kun tuntuu, että sitä ei saisi sanoa ääneen, vaan pitäisi esittää, että joo, häät on tosi kivoja.
Tuntuu, että häät on osaltaan tabu, sillä jos erehtyy sanomaan, ettei pidä niistä, ihmiset loukkaantuu tai paheksuu. Tämän olen huomannut jo vuosia ennen omia hääsuunnitelmiani. En voi ymmärtää, mikä on sellainen sosiaalinen koodi, jonka mukaan kaikkien pitäisi pitää valkoisista koltuista, patsastelusta, humpasta ja kännäämisestä (sori pieni kärjistetty yleistys). Kaikki häät on niin samanlaisia. Ja anteeksi nyt, jos loukkaan jotakuta.
Mulla on sellainen Jekyll and Hyde -meininki, kun yritän tasapainoilla oman itseni (rölli) ja odotusten (prinsessa) välillä. Ei oo helppoo olla morsian. :D
PS. Todennäköisesti tunnin päästä olen taas rauhoittunut ja surffailen netistä jotain häihin liittyvää.
I feel for you! Morsiantouhu ei vaan ole kaikkien juttu. Vaikka menin naimisiin perjantaina töitten jälkeen pallokuvioisessa mekossa, jossain välissä päivää olisi tehnyt mieli huutaa ääneen, että "mä en halunnut tätä!" Ja ihan vain siitä syystä, että ne harvat, jotka häistä tiesivät, olettivat että haluan käyttää aamupäivän meikkaamiseen ja hiustenlaittoon ja viettää hääyön hotellissa. Meinaan vieläkin saada kilarit kun joku kysyy, että oliko tuo ja tuo reissu teidän häämatka.
VastaaPoistaEn tiedä, miten sanotaan kohteliaasti, että halusin naimisiin, en häitä. Yleensä joku loukkaantuu.
Nimenomaan! Jokaisen pitäisi saada olla omanlaisensa ja mennä naimisiin omalla tavallaan. On itse asiassa ihan hämmentävää, miten identtisellä tavalla kaikkien "tulee" juhlia naimisiinmenoaan. Luulisi, että tapoja olisi yhtä monia kuin pariskuntia, mutta ei, on vain yksi tapa.
VastaaPoista