Hääpäivänä: Vihkiminen ja vajaa havainnointikyky

Valitsin huolella häämarssit meidän häihin. Stressasin, miten häämarssimusiikki saa mut aina itkemään, ja ajattelin, että hajoan heti, kun musiikki alkaa soida. Tämä oli yksi suurimpia huoliani koko häissä.

Sitten kävikin niin, että h-hetkellä en edes kuullut musiikkia! Mulla ei ollut hajuakaan, mitä kanttori soitti tai soittiko se ylipäätään jotain. Haha! :D Häävideo paljasti, että kyllä, kanttori soitti juuri sitä, mitä piti.

Mä pidän tästä kuvasta ihan kauheasti, kun mulle tulee
tosta hassusta pönötyksestä mieleen joku
1800-luvun historiallinen hääkuva!
Kuva: Karina Boissonnier

En myöskään nähnyt kirkossa muita kuin sulhon, mun äidin, papin ja sulhon pikkusiskon, joka seisoi kaason paikalla. Kysyin jälkikäteen veljeltäni, missä se istui kirkossa. Se vastasi yllättyneenä, että siinä eturivissä (mun äidin vieressä). Aijaaah, joo, mulla ei oikein toi asioiden havainnointi pelannut kirkossa. En myöskään nähnyt oikealla seisovaa bestmaniä ja hänen takanaan istuvia morsiuslapsia. Mun piti jälkikäteen erikseen kysyä, istuivatko ne lapset siellä, missä piti... :D Kuulemma istuivat. Poiskävellessä yritin tietoisesti katsoa vähän kaikkia päin, mutta todellisuudessa en nähnyt mitään. Taisi vissiin vähän jänskättää!

Sen sijaan kuulin kyllä papin puheen, ja muistankin sen oikein hyvin. MEGAsuureksi yllätykseksi pystyin aivan sujuvasti laulamaan Suvivirren äänen värähtämättä kertaakaan. Siis mua ei itkettänyt YHTÄÄN kirkossa. Uskomatonta!!! Olin niin kierroksilla, että hymyilin mennen tullen. En edes mitään irvistyshymyä, vaan ihan aitoa hymyä! Juuri niin kuin toivoin. Vielä hetki sitten valittelin täällä, miten tulen olemaan vollomorsian, kun mieluummin olisin aurinkoinen ja iloinen morsian.

Tässä sitä mennään uunituoreena avioparina!

Olin ihan satavarma vollotuksestani, mutta sitä ei todellakaan tiedä etukäteen, miten reagoi vihkihetkeen. Kun kesäkuussa kävimme jumalanpalveluksessa kuulemassa meidän kuulutuksia, siellä laulettiin Suvivirsi, enkä pystynyt liikutukseltani laulamaan sitä kuin hetken. Ajattelin, että meidän vihkiäiset olisi viimeinen paikka, missä pystyisin laulamaan yhtään mitään! Mutta näin se elämä yllättää. Ihan itse saa yllättää itsensä, eheh! :)

Parasta vihkimisessä oli, kun sulho kääntyi erikseen mua kohti sanoakseen tahdon. Oli jotenkin merkittävää, että sulho sanoi sen mulle, eikä papille. Tykkäsin myös siitä, että sulho piti mun kädestä kiinni koko toimituksen ajan. <3

Mua harmitti papin ekstra-lyhyessä puheessa se, ettei se sanonut meistä mitään muuta henkilökohtaista kuin "olette tunteneet toisenne jo jonkin aikaa". Annoimme kyllä tapaamisessa aineksia muutamalle henkilökohtaisellekin lauseelle. Missään tapauksessa ei olisi ollut tarpeen kertoa mitään elämäntarinaa, mutta ehkä pari kokonaista lausetta meistä olisi tehnyt puheelle terää.

Hääauto in action. Kuva: Karina Boissonnier.

Kun meidät oli vihitty, Teijon kirkossa ei ollut paikkaa, minne voisimme kävellä odottamaan vieraiden siirtymistä pihalle. Kanttori ehdotti, että olisimme vihkimisen jälkeen jääneet seisomaan paikallemme ja antaneet vieraiden lähteä ensin, mutta musta se oli ihan tylsä ajatus. Ensinnäkin kaikki haluaa nähdä onnellisen parin kävelevän pitkin käytävää ja toisekseen kukaan ei olisi tajunnut lähteä, jos pari vain seistä toljottaisi alttarilla. :D Pappi ehdottikin, että kävelemme saman piharakennuksen taakse, jossa odottelin vihkimisen alkamista. Näin teimmekin. Kun sitten vieraat odottivat pihalla riiseineen, kävelimme vieraiden luo piharakennuksen takaa.

Riisisade oli hauska! Voi jestas, miten paljon riisiä saimme niskaamme! :D Avioliitto alkoi kirjaimellisesti poimimalla riisiä sulhasen tukasta. Pysähdyimme Mathildedalin rantaan odottamaan vieraiden siirtymistä juhlapaikalle, ja sain varistella kukkakimpustani kunnon kasan riisiä. Hiuksista vain lennähteli riisiä. Siinä kun seisoimme, vastaan käveli nainen ja pikkutyttö. Pikkutyttö hihkaisi: "Katso, prinsessa!" Nainen korjasi, että morsian. Haha, joo, hei vaan.

Meillä ei ole yhtään kuvaa tästä kyltistä hääauton takaikkunassa,
joten tässäpä kyltti kuvattuna parvekkeella 2 viikkoa
häiden jälkeen. Aika hyvin on vihta pysynyt kasassa.

Hääautona toimi lopulta mun Toyotani, koska se vanha Cadillac, jota meille kaavailtiin, oli juurikin sitten korjattavana meidän hääviikolla. Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että oli aivan sama, mikä auto oli alla. Tärkeintä oli, että pääsimme perille juhlapaikalle.

Toyotan takaikkunassa oli sulhon askartelema kyltti, jossa luki Vastavihityt. Koristeteemana oli vasta/vihta ja koivunlehdet. Turkulaisena mulle vihta on vihta, mutta kun sulhon juuret on idässä, niin sille vihta on vasta. Tästä saatiin kivaa sanaleikkiä kylttiin. Vasta-sanan vieressä oli pienen pieni sulhon tekemä vihta (aidoista koivunoksista).

Meidän häät 13.7.2013 pähkinänkuoressa

Kirkko: Teijon kirkko (Salossa, Teijon kylässä)

Hääjuhlapaikka: Hotelli Strandvik Kemiönsaarella

Pitopalvelu: Ravintola Ruukin Krouvi Mathildedalista

Sormus: Kohinoorin Natalie

Hääpuku: käytettynä ostettu Bellan olkaimeton, a-linjainen häämekko

Koristelu: vähän sitä sun tätä, ei teemaa, ei teemavärejä

Kakku: Ruukin Krouvin tekemä mansikkakakku

Vieraiden määrä: Kutsuimme 92, paikalle saapui 84.

Häämarssit valittu

Vihdoinkin sain soitettua kanttorille. Hän lupasi soittaa ne pätkät, mitä halutaankin. Kirkko on pieni, mutta kanttori sanoi, että on paras valita ne marssit, mistä itse pitää ja hän sitten sovittaa ne lyhyeen käytävään sopivaksi.

Kirkossa kajahtaa sisääntullessa Johann Pachelbelin Kaanon D-duuri ja ulosmennessä Jeremiah Clarken Trumpet Voluntary. Jeeeee, just ne, mitkä halusinkin (sulho antoi vapaat kädet)! <3

Virreksi tulee todennäköisesti Suvivirsi. Se on kaunis, kesään sopiva ja kaikki osaa sen.

Pitää vielä päättää, miten ulosmarssi hoidetaan. Joudumme joko jäämään alttarille seisomaan ja odottamaan, että ensin koko seurakunta poistuu kirkosta, jonka jälkeen tulemme itse ulos viimeisinä riisisateeseen tai sitten voimme kävellä urkuparven alle, jossa ei kuulemma voi seistä suorana. :D Öö. Huonot vaihtoehdot.

Mun mielestä hääparin kuuluisi kävellä ekana pois, jotta kaikki näkee meidän iloiset naamat siinä matkan varrella. Mutta onko sitten kiva kyyristellä jossain kirkkoparven alla... Enpä tiedä. Pitää vielä tuumailla asiaa perjantain vihkiharjoituksessa.

Normaalisti Teijon kirkko on lukittu, mutta tänä kesänä siellä on useaan otteeseen mahdollisuus käydä piipahtamassa. Kirkossa on avoimet ovet 29.6.−27.7. lauantaisin klo 12−14 ja ti 9.7.−12.7. päivittäin klo 16−18.

Tosi mukavaa, että kyläyhdistys jaksaa pitää kirkkoa auki. Toivottavasti ohimenijät ja kesävieraat tajuavat, että kirkkoon voi mennä.

Tästä aiemmasta blogitekstistäni löytää linkit yleisimpiin häämarsseihin, jos haluaa kuunnella niitä.

"Vieläkö olette menossa naimisiin?"

Pappi soitti meille ensikertaa ja kysyi, vieläkö olemme menossa naimisiin. Öö, joooh... Ollaanhan me.

Toivoiko se vapaapäivää? :D

Saimme sovittua, että häitä harjoitellaan Teijon kirkossa päivää ennen h-hetkeä (jänn-jänn). Isäni tulee mukaan harjoitukseen, koska hän saattelee mut alttarille sen neljän askeleen verran. Harjoitus on kuulemma lyhyt, ja sen jälkeen turistaan hetki.

Tänne tie johtaa hyvin pian! Ja tässä sitä sitten heitellään riisiä!

Sain papilta suuresti kaipaamiani vastauksia moniin kysymyksiin. Esimerkiksi olin pohtinut, missä ihmeessä odottelen tilaisuuden alkua niin, että olen piilossa katseilta. Teijon kirkko on superpieni. Onneksi sieltä kuitenkin löytyy kaapin kokoinen sakasti, johon morsian voi sulloutua. Ei sentään tarvitse autossa odotella.

Selvisi myös, että Teijon kirkon edustalla saa heittää riisiä. Vupii!

Ja arvatkaapas mitä? Olemme sittenkin päivän ainoa vihkipari! Mitä ihmettä! (tämä voi myös selittää papin kysymystä...) Nyt hiukan harmittaa, koska meillä on todella myöhäinen vihkiaika ja olisin kyllä aikaistanut sitä, jos olisin tiennyt, että vapaata on. Noh, eipähän enää tarvitse pelätä häiritsevänsä aiempaa vihkimistä. Porukka kuitenkin pörrää pihalla ja autot täyttävät tienreunukset, joten on paljon kätevämpää, että on vain yksi juhlaporukka. Voimme myös rauhassa katsella paikkaa ja potentiaalisia kuvakulmia kuvaajan kanssa. Päivän ainoana vihkiparina olemisessa on paljon hyvää!

Sulho soitti vielä erikseen papille ja sai käydä haluamansa keskustelun papin arvomaailmasta. Loppupäätelmä oli, että pappi soveltuu loistavasti vihkimään meidät. Tuntuu, että hän on juuri oikea mies siihen hommaan! :)

Tilanne on siis hallinnassa! Seuraavaksi pitää rimputella kanttorille. Ja päivät vain vähenevät..!

Kuka seisoo alttarin toisella puolen?

Meille ei ole yhdentekevää, kuka pappi meidät vihkii. Itse asiassa olen vähän jännännyt, kuka se mahtaa olla.

Kuukkeloin Salon seurakunnan Perniön alueen pappeja ja vaihtoehtoja ei ole monia. Lisäksi ei voi koskaan tietää, jos vihkimisen hoitaakin joku kesäpastori. Salaa vähän toivoin yhtä pappia juuri meidän häihimme (vaikken edes tunne häntä) ja kas, soitto seurakuntaan paljasti, että juuri tuo pappi on varattu meille! Jee! Ihanaa!

Tässä sitä sitten seistään ja puristetaan pikkurilliä!
Kuva: Teijonkirkko.fi

Sulho aikoo kuitenkin vielä soittaa papille ja "puhutella häntä", jotta tiedämme, mikä hän on miehiään. :D Onko tää normaali asetelma?? Haha! :D Jos ilmenee, että pappi ei soveltuisikaan vihkimään juuri meitä, pyytänemme viimehetken kiireessä jonkun tuttavapiirin papin meitä vihkimään.

Uskon kuitenkin, että tuo perniöläinen pappi sopii meille. Kyseessä on julkisuuttakin niittänyt nuori teologi, joka on esittänyt kritiikkiä vanhoillislestadiolaisia opinkäsityksiä vastaan. Hän kuvaa itsekin olevansa vanhoillislestadiolainen, vaikka on evankelisluterilaisen kirkon pappi (juu, tiedän, että myös lestadiolaiset kuuluvat virallisesti ev.lut.-kirkkoon). Tämä on mielestäni hieman hämäävää, koska omasta näkökulmastani lestadiolainen usko eroaa olennaisesti evankelisluterilaisesta ja aiheuttaa omassa päässäni ristiriitaa. Toisaalta hän on kritisoinut joitakin vanhoillislestadiolaisuuden epäkohtia. Hmm, vaikea sanoa. Erityistä plussaa on, että hän antaa itsestään sellaisen kuvan, ettei purematta niele asioita ja etsii todella sitä totuudellista sanaa.

Toivon, ettei pappi vain suorittaisi platonisesti vihkikaavaa. Hyvä vihkipappi on selkeä puhuja, joka tuo vihkipuheeseen tunnetta, aitoa sisältöä ja persoonallisuutta. Toisaalta olemme päivän toinen vihkipari, joten häntä voi jo vähän uuvuttaa siinä vaiheessa. Noh, ei se mitään. Edelleen kaikista tärkeintä on, että joku pappi ylipäätään saapuu paikalle ja pääsemme sanomaan tahdon <3

Vihille suorassa nettilähetyksessä?

No jopas! Jos haluaa mennä naimisiin suuren maailman tyyliin, Turun tuomiokirkko tarjoaa nykyään mahdollisuuden lähettää omat häät reaaliaikaisesti netissä (!).

Turun tuomiokirkon sunnuntaimessut näytetään netissä livelähetyksinä ja nyt tuota samaa palvelua tarjotaan myös hääpareille. Jos kaukana asuvat sukulaiset tai muut läheiset eivät pääse paikan päälle vihkimiseen, sen voi kuitenkin seurata ruudulta. Tämä voi olla mukava vaihtoehto esimerkiksi huonokuntoiselle vanhukselle tai toisella puolella maailmaa asuvalle serkulle.

Samalla vihkimisestä saa itselleen tallenteen. Tietenkin tämä lysti maksaa, mutta voin kuvitella, että aika moni on valmis hankkimaan pysyvän muiston siitä hetkestä, kun sanoo tahdon. Etenkin kun taltiointi on toteutettu hienosti monikameratekniikalla (eikä siis kuvattuna kumminkaimanveljen värisevällä kädellä, eikä päällimmäisenä äänenä ole naapurin Jyrkipetterin puuskuttava hengitys ja yskähtely, heh).

Turun tuomiokirkko on keskiaikainen katedraali.
Se on Turun suosituimpia vihkikirkkoja.

Nettiä varten vihkimisestä tehdään salasanasuojattu lähetys, jota ystävät ja sukulaiset voivat seurata. Lähetys on teräväpiirtotekniikkaa, ja siinä käytetään neljää HD-laatuista robottikameraa. Jos kiinnostuit, lisää voi lukea Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivuilta.

Miltä kuulostaa? Innostuisitteko te moisesta mahdollisuudesta?

Turun tuomiokirkko on kyllä yksi Suomen hienoimmista kirkoista, jota itsekin harkitsin hääpaikaksemme noin nanosekunnin verran. Miinuspuolia ovat Pohjoismaiden pisin kirkkokäytävä, jota morsian joutuu kävelemään metritolkulla (tarkalleen sanottuna 80 metriä) ja se, että jos ei ole noin tuhatta vierasta, kirkko näyttää kovin tyhjältä. Toisaalta vihkipaikakseen saa aivan upean historiallisen kirkon Turun paraatipaikalta. Hulppeampia puitteita voi tuskin valita :)

Täällä saa häihinsä kuninkaallista tunnelmaa, jos haluaa
käpötellä alttarille samaan tyyliin kuin Madde tai Vickan.

Tallennus- ja nettilähetysmahdollisuus kuulostaa mielestäni aika luksukselta! Muistoksi voi jäädä tosi hieno tallenne, jossa todennäköisesti näkyisi myös vieraita eikä pelkästään vihkiparin takaraivot. :) Tätä olisi varmasti kiva katsoa vuosien päästä ja näyttää lapsille ja lapsenlapsille jajaja... Vai jaksaisikohan ne katsoa sellaista?

Voisin kuvitella, että kiinnostuneita kyselyjä tulee tulvimalla!

Blogin nimeksi Vollo-morsian?

Siis miten tämä naimisiinmeno voi ottaa niin koville? Kävimme eilen sukulaisten luona Teijolla ja samalla pyörähdimme autolla ihan vain siinä kirkon juurella. Kilometriä ennen Teijon keskustaa mua alkoi jännittää ihan kauheasti tuleva hääpäivä. Kaikki alkoi tuntua niin todelliselta. 

Ottaen huomioon, että häihin on vielä 1 kuukausi ja 4 päivää, ei ehkä tarvitsisi olla nyt vielä vatsa aivan solmussa.

Kirkon juurella aloin spontaanisti kyynelehtiä :D En kestä! Miten tämä voi olla näin itkettävää jo nyt? Mies ehdottaa, että vaihtaisin blogin nimeksi Vollo-morsian.

Taisin eilen tajuta, miten rankka itse hääpäivä todella on. Siis rankka henkisesti! Osasin kyllä ajatella, että hyyyvin todennäköisesti kyynelehtisin kirkossa, mutta eeeei, minä itken varmasti jo matkalla kirkkoon ja kirkon juurella ja kirkon ovilla jajaja... Häiden pitäminen juuri Teijon kirkossa ei helpota asiaa YHTÄÄN, vaan lisää tapahtuman tunteikkuutta. Nyt kaduttaa, etten valinnut jotain tuntematonta kirkkoa tai paikkakuntaa, johon mulla ei olisi mitään tunnesiteitä. Nyt tämä kaikki on jotenkin niin koskettavaa ja kaunista, etten selviä.

Oikeasti, miten selviän?!?!? Miten morsiamet ikinä selviää tämmösistä jutuista? Joko itken kuin pieni vesiputous tai olen hysteerisen kankea jännityksestä. Täytyy olla mieletön supernainen, että pystyy kävelemään kirkon käytävää rennon aurinkoisesti hymyillen!

Miten jännitystä ja tunnekuohua voisi hääpäivänä lievittää? Vinkkejä?

Täpötäyttä tiedossa

Ilmoittautumisaika meidän häihin meni umpeen kolme minuuttia sitten :D Näyttäisi siltä, että vain kaksi kutsuttua ei tule, eli osallistumisprosentti on valtaisa! Jeejee, aivan mahtavaa!

Juhlapaikkaamme hotelli Strandvikiin mahtuu maksimissaan 90 vierasta. Kutsuimme hiukan yli 90 vierasta silläkin uhalla, että me, siis hääpari itse, istumme pihalla, jos kaikki eivät mahdukaan saliin. Onneksi osa kutsutuista on ihan sylivauvoja :)

Mun puolelta kutsuttiin 30 vierasta ja miehen puolelta tulee loput 60. Kirkossa ei voi olla "sulhasen ja morsiamen puolia", koska Teijon kirkkoon mahtuu sata ihmistä. Jos haluaa istumapaikan, on istuttava sinne, minne mahtuu :) Todellakin toivon, että kaikki mahtuu oikeasti sinne kirkkoon. Kirkko on muutenkin niin pieni, että käytävän kävelee muutamassa askeleessa. Eturiviläiset taitaa olla suoraan hääparin niskassa kiinni. Tiedossa tiivistä tunnelmaa! :)

Tämän päivän ostokseni oli pussillinen sydämiä. Ihan normijuttuja :D

Arvostan ihan superpaljon sitä, että ihmiset on tulossa niin sankoin joukoin meidän häihin. Etenkin kun moni joutuu tulemaan pidemmän matkan takaa. Reissu meidän häihin on heille suuri satsaus sekä ajallisesti että rahallisesti. Ihanaa, että ihmiset silti jaksaa ja haluaa osallistua.

Osa meidän karjalaisista vieraista tekee häidemme innostamana useamman päivän reissun, kun niin harvoin pääsee ihmettelemään näitä Varsinais-Suomen kulmia ja merimaisemaa. Puhetta on jo mökkivarauksista ja vaikka mistä :) Tosi hienoa! Voi, kunpa he löytäisivät aikaa tutustua Teijoon ja Mathildedaliin paremminkin.

Vihkiminen Teijon kirkossa

Ah, ihana Teijo!

Teijoon kiteytyvät kesä, auringonpaiste, luonto, vehreys, uiminen, meri, järvet, kauniit vanhat talot, historia, ulkoilu- ja urheilumahdollisuudet, retkeily, idyllisyys, kauneus, maaseutu ja kaiken sen kruunaa pienenpieni valkoinen Teijon kirkko, joka seisoo reippaana kukkulan laella kaikkien nähtävillä.

Moni tuntee Teijon Meri-Teijona, jollaiseksi paikkakunta on brändätty turisteille. Silloin kokonaisuuteen kuuluu myös naapurikylä Mathildedal. Talvella Teijolla voi lasketella ja hiihtää, kesällä voi nauttia luonnonpuiston reiteistä, uimapaikoista, golfista ja kalastuksesta. Brändäykselle on tosiaan syynsä!

Teijon kirkko <3

Teijon kirkko toisesta suunnasta.

Isäni on kotoisin Teijolta (kyllä, se taivutetaan Teijolta, eikä Teijosta) ja olen viettänyt näissä maisemissa polttavan kuumia lapsuudenkesiä. Muistot sieltä ovat todella idylliset. Kun halusin häidemme paikaksi jotain kaunista, on melko luonnollista, että näiden mielikuvien pohjalta aloin harkita Teijoa.

Olen käynyt Teijon kirkon sisällä vain kerran, ja sekin oli sanomalehden juttukeikalla. Silti kyseinen kirkko on jotenkin omituisen läheinen minulle. Ehkä se johtuu siitä, että rakkaan mummoni kodin seinillä oli useampi kuin yksi taulu Teijon kirkosta. Lisäksi kirkkoon liittyy tarinoita. Isäni ja tätini pääsivät siellä ripille. Kun setäni tuleva vaimo oli ensi kertaa näytillä anoppilassa vuonna -72, kirkko syttyi palamaan. Ikkunasta oli suora näkymä kirkolle. Kun miniä-ehdokas huomautti ensitöikseen, että kirkko palaa, mummoni (eli tuleva anoppi) oli ajatellut, että "onpas tuolla kummallinen huumorintaju". Noh, kyllä siinä sitten pian huomattiin, että kirkko palaa oikeasti :D

Maisema kirkolta. Etualalla nappitehdas, jossa mummoni oli töissä.

Kirkon on alun perin rakennuttanut ruukinpatruuna Robert Bremer kartanonsa naapuriin. Teijon kartanon ja kirkon välillä onkin vain noin 50 metriä matkaa. Bremerin kerrotaan olleen vähän höppänä. Hän ennusti tosissaan, että tulee vedenpaisumus. Kun näin ei käynytkään, hän rakennutti sen kunniaksi tai jonkinlaiseksi kiitokseksi siitä Teijon kirkon vuonna 1829. Kirkko on Suomen pienin kivikirkko.

Tutustu tästä Teijon kirkon sivuihin >>

Joki kartanon ja kirkon välillä.

Teijon kartano.

Kartano läheltä.

Nyt se on kirkossa kuulutettu!

Käytiin tänään kuuntelemassa Pyhän Laurin kirkossa meidän kuulutuksia. Nyt naimisiinmeno on kirkossa kuulutettu eli tositoosi virallista! :)

Pyhän Laurin kirkko Vantaalla.

Olipa kiva, että käytiin, vaikka itse nimien lukeminen kestää vain pari sekuntia. Kuuluttaminen tarkoittaa siis käytännössä sitä, että tulevan vihkiparin nimet luetaan jumalanpalveluksen yhteydessä. Samalla luetellaan myös kastetut ja kuolleet. En muista, milloin olisin viimeksi ollut perinteisessä jumalanpalveluksessa. Jäi tosi hyvä mieli, että käytiin! Oli mukavaa, kun kirkossa oli yllättävän paljon porukkaa, siellä laulettiin Suvivirsi ja pappi puhui ajatuksiaherättävästi.

Pyhän Laurin kirkko on käsittääkseni Vantaan suosituimpia vihkikirkkoja, eikä ihme, koska se on niin kaunis! Pyhän Laurin kirkko on muuten myös äitini rippikirkko. Tämän kirkon olisin voinut valita vihkipaikaksi, jos pitäisimme häät pk-seudulla. Tosin vapaita päivämääriä sinne ei noin vain löydykään.

Onneksi Suomi on täynnä upeita kirkkoja, niin ei tarvitse jonotella päivämääriä! :)

Pyhän Laurin kirkko on sisältä upean juhlavannäköinen.

Esteidentutkintakin on tilattu. Mulle selvisi vasta, kun luin Naimisiin.infon foorumia, että vihkiraamattu pitää pyytää erikseen kotiseurakunnasta, jos menee jossain muualla naimisiin.

Olipa hyvä, että asia ilmeni ajoissa, koska ei olisi tullut tuollainen mieleenkään. Osasimme siis pyytää esteidentutkintapyynnön yhteydessä Vantaan seurakunnalta vihkiraamatun jo valmiiksi, koska menemme naimisiin Salossa. Annamme vihkiraamatun sitten "meille annettavaksi" sille salolaiselle papille, joka meidät vihkii.

Vihkiraamattu odottelee jo valmiiksi h-hetkeä keittiön pöydällä :D