Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. heinäkuuta 2013

Laatikoittain viiniä Virosta

Olohuoneemme uusi sisustuselementti.

Siinä sitä nyt on! Sulho ja bestman kävivät hakemassa juomat häihimme Tallinnasta ja saivat kuin saivatkin tuotua ne kotiin neljällä kädellä. Sen verran suunnitelmassa piti joustaa, että pullot vaihtuivat laatikoihin.

Ennen matkaa googlailimme Viron alkoholikauppojen tarjontaa ja kas, niinpä tietenkin: niitä hyviä viinejä, joita olimme testanneet, ei edes löydy Virosta. Sentään valitsemaamme kuohuviiniä myytiin siellä.

Oli pakko tehdä muutoksia suunnitelmiin.

Unelmissani meillä olisi tarjottu viiniä tyylikkäästi lasipulloista, mutta käytännössä joudumme tyytymään viinilaatikoihin. Ei niin suuria määriä lasipulloja olisi mitenkään järkevästi saanut tuotua Virosta (siis miehet halusivat lähteä ilman autoa).

Vieraamme joutuvat nyt ihan itse hakemaan viiniä baaritiskin hanapakkauksista (buu). Mutta eivätköhän he selviä siitä. Ehkä tämä ei ole oikeasti merkityksellistä kenenkään muun mielestä kuin minun. Toisaalta olen sellainen läikyttelijä, että on vaarallista, jos meitsi alkaa kantaa juomaa ihmistungoksen keskellä. On siis bonusta, jos tarjoilija kaataa juoman suoraan eteeni. Koska hääpäivänä pukeudun valkoiseen, aion todellakin pysyä kaukana punaviinistä! ;)

Meillä onkin nyt kaikkien huolella maisteltujen viinien sijaan tuikitavallisia perusviinejä. Ai miksi? Noh, koska laatikoissa on saatavilla vain niitä perusviinejä.

Alkumaljaksi tulee Tosti Butterfly -kuohuviini ja se sentään on ihan pulloissa :D

Tarjolla on kahta eri punaviiniä ja valkoviiniä: Torres Sangre de Toro (aika hurja nimi, "härän veri"), JP Chenet Cabernet-Syrah (Suomen ostetuin punaviini), Torres Vina Esmeralda ja JP Chenet Colombard-Chardonnay. Jos viinit on ihan kuraa, älkää pliis kertoko siitä mulle! Mä meinaa tein miehille listan, mitä viinejä otetaan, koska heidän asiantuntemuksensa pätee enemmänkin tuolla olut-osastolla (kumma juttu, hehe), ja viinien kryptiset nimet aiheutti heille hiukan päänsärkyä.

Kyllä se vaan tulee halvaksi ostaa juomat Virosta. Muutamankin euron ero hinnassa tuntuu nopeasti, kun ostaa paljon. Jäin vielä miettimään, osasimmeko arvioida viinin määrän oikein noin 75 aikuiselle. Arvioiminen on tosi hankalaa, etenkin tällä matikkapäällä. ;D

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Vatsan täytettä Ruukin Krouvista

Häidemme ruuat tekee mathildedalilainen ravintola Ruukin Krouvi.

Koska juhlapaikallamme hotelli Strandvikilla ei tänä kesänä ole omaa ravintoloitsijaa, meidän piti hankkia häihimme pitopalvelu. Noh, Ruukin Krouvi ei suoranaisesti ole pitopalvelu, vaan ravintola, mutta uskaltauduin silti tiedustelemaan, josko saisimme ruuat ja tarjoilun heiltä. Ja saammehan me! Nyt he tekevät itse asiassa enemmänkin keikkaa Strandvikiin ja toisetkin häät on heillä tiedossa siellä meidän jälkeemme.

Sulho kävi tänään Mathildedalissa juttelemassa kokin kanssa. Lähinnä piti sopia vieraiden erikoisruokavalioista ja kakusta sekä jutella muista viime hetken viilauksista. 

Kun sulho soitti minulle ja kertoi, että vielä ensi tiistaina voi tehdä muutoksia menuun, mutta sen jälkeen kokki alkaa jo tehdä ruokia, vastasin spontaanisti, että "ei kai se kokki nyt jo ensi viikolla niitä ruokia ala tehdä?". Sulho vastasi:

- Kulta, me mennään ensi viikolla naimisiin.

- Ai mennään vai? Ei oo todellista, miten se voi olla jo ensi viikolla?! Voitko sitten muistuttaa hääpäivänä, että se on tänään? :D

Niin, että tuli mulle vähän yllärinä, että häät todellakin ovat jo ensi viikolla. Päässäni olin laskenut, että siihen on aikaa kaksi viikkoa ja ensi viikko kuulostaa niin kovin läheiseltä ajankohdalta. Voi jestas! Toivottavasti mä muistan mennä sinne häihin!!!! xD


Tätä sitten hääkakuksi. Onhan heinäkuu ja mansikka-aika!


Mitä pitopalveluihin tulee, Salon seudulla oli muitakin pitopalveluita, joita harkitsimme. Sukulaiseni kuitenkin vakuuttelivat, että Ruukin Krouvi tekee takuuvarman hyvää sapuskaa. Uskon, että valitsimme parhaan vaihtoehdon. 

Yllättäen Ruukin Krouvin juhlamenu oli myös kaikista tarjouksista edullisin, vaikka uskon, että se on myös laadukkain. Jotkut pitopalvelut halusivat, että olisimme itse luetelleet, mitä pöytään laitetaan. Meidän mielikuvituksemme ei riittänyt siihen. Eikö juuri pitopalvelu voisi käyttää tässä omaa osaamistaan ja vinkata tilaisuuteen sopivia ruokia? Minusta heidän pitäisi osata tarjota jotain, eikä jättää kaikkea asiakkaan harteille.

Ruukin Krouvi tarjosi meille vain yhden menuvaihtoehdon. Se kuulosti todella hyvältä, joten tarjoukseen oli helppo tarttua. Tietenkin menu on vain ehdotus ja sitä saa muokata, mutta tarkoitan nyt, että en itse olisi osannut toivoa juhlapöytäämme ryytipojaksi "paholaisen hilloa", jos se ei olisi valmiiksi lukenut menuehdotuksessa. ;)

Alkoholijuomat haemme itse Virosta.
Alkumaljaksi tulee kuohuviiniä.

Menun hintaan sisältyvät kakkukahvit. Saamme valita kakun itse, mutta voin sanoa, että mielikuvitus ei kyllä lentänyt tässäkään kohtaa ja tilasimme sitten ihan perinteisen mansikkakakun. Öö, mitä muuta se olisi voinut olla? Niinku suklaata vai? :D En siis todellakaan ole kokki tai kondiittori ammatiltani, haha! Mansikka on ihan jees. Onhan heinäkuu!

Jäi mietityttämään juomapuoli. Ei siis alkoholi, vaan ihan perusjuomat, kuten vesi. Mitä niitä oikein pitäisi olla? Kotikaljaa pyysimme, mutta tarvitsisiko myös olla tyyliin mehua tai maitoa?

Sulho ja bestman lähtevät huomenna hakemaan viinejä Virosta. He aikovat lähteä ilman autoa, enkä ihan ymmärrä, miten neljä kättä riittää ziljoonan pullon tuomiseen. Ehkä mun ei tarvitsekaan ymmärtää. Kunhan pullot on sitten juhlapaikalla 13.7. Luotan noihin miehiin, enkä vaivaa päätäni asialla sen enempää :)

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Viiniä ja vähän polttaripohdintaa

Heippahei, kirjoittelen täällä samalla, kun siemailen punkkua. On aika hyvää, m-mmm.

Ei, tämä ei ole mikään nolo kännipäivitys, vaan punkun (ja valkoviinin ja kuoharin) juominen kuuluu nykyään miltei arkipäiväisiin rutiineihimme. Meinaa testailemme, mitä juomia tarjoamme häissä, hehe! :)

Tässä kesän mittaan olemme kyselleet Alkon kassoilta ja Ruotsin-laivan tax free -myyjiltä vinkkejä hyviksi viineiksi, kun valinnan pitäisi miellyttää monta makua ja sopia monen eri sorttisen ruuan kanssa. Alkumaljaksi tulee kuohuviiniä, emmekä tunteneet niitä miltei lainkaan.

Sulho lähtee bestmanin kanssa ensi viikolla hakemaan viinejä Virosta. Tai näin ainakin oletan. Sulhoa kun tultiin tänään hakemaan polttareihin, niin en voi olla laisinkaan varma, jos hänet onkin raijattu Suomenlahden toiselle puolelle jo nyt. Noh, tuskin he samalla reissulla jaksavat hoitaa viinipuolta ;) Tiesin polttareista jo etukäteen ja toivon kovasti, että sulholle ne, tai edes niiden ajankohta, tuli yllärinä.

Itselläni suurin toivomus miehen polttareista on, ettei hän a) katkaise jalkaansa tai b) riko polveansa. Kepeillä könkkäävä sulhanen olisi tosi kurja juttu. Tässä vuosi sitten sulhasen polvi menikin rikki töissä, joten nyt saisi mies pysyä kasassa ainakin seuraavat 2 viikkoa. Sen jälkeen ei haittaa enää niin paljon :D Muistelen jalan telomistraumojen osalta myös sitä, miten vanhojen tanssiparini muinoin teloi jalkansa ennen suurta päivää... mutta onneksi koki ihmeparantumisen juuri parahiksi! :)

Minulle itselleni ei tule polttareita, koska en halua sellaisia. Pistetään syyksi se, että olen monessa häihin liittyvässä asiassa vastarannankiiski, myös tässä.

Tosti Butterfly -kuoharia tarjoillaan
todennäköisesti häissämme alkumaljana. 

No niin, palataan viineihin.

Suunnitelmissamme on ostaa kuohuviiniksi Tosti Butterfly (Demisec, Italia) -kuoharia, jota suositteli kiva myyjä Perniön Alkossa.

Sen sijaan laivalla Martini Asti -kuoharia hypettänyt myyjä (joka sekin oli tosi kiva tyyppi) saa nyt täystyrmäyksen. Myyjä kehui, miten kuohari on makeampaa kuin normaalisti, kuulemma mummot ja mammat tykkää ja että hän tarjoaisi sitä, mutta hyyyi, yhden siemauksen jälkeen en voinut juoda enempää. Se oli kuin limpparia, mutta pahempaa. Siis toooodella makeaa. Ei siis sitä!! xD

En muista, mitä muita olemme kokeilleet. Hyvä, että muistamme, mitä olemme valinneet :D

Valkoviinipuoli oli vaikeampi, koska mies ei tykkää valkkarista ja tuntuu vaikealta tehdä päätöstä yksin vain omaan makuun pohjautuen. Testasimme Vuoden viinin 2012 voittajan saksalaisen Anselmann Weissburgunder (trocken) 2012, joka oli mielestäni ihan hyvää, mutta hiukan vahvaa. Toisena testasimme saksalaisen Deep Roots Riesling (trocken) -valkkarin, joka oli muistaakseni aika hyvää, mutta siitä tuli kuuma :D Siis meille molemmille tuli tosi kuuma siitä?? Vai oliko silloin tosi kuuma ilta... En tiiä, mystistä, haha :D

Lempipunaviinini on israelilainen Yarden Mount Hermon, jota ostan yleensä aina, jos on punkun tarvetta. Pullon tunnistaa helposti etiketin kuvasta. En ole varma, saako tätä merkkiä Virosta, joten varuiksi olemme valinneet australialaisen Jacob's Creek Merlot Vintage 2012 -punaviinin. Juurikin sitä maistelen nyt :)

Mun lempipunaviinini <3 Suosittelen!

Meidän häistä ei tule sellaisia juominkibileitä, mitä usein on. Toivottavasti kukaan vieraista ei pety tai loukkaannu illan juoma-annista, mutta meille tulee tosiaankin vain alkumalja ja ruuan kanssa puna- ja valkoviini. Siinä kaikki. Tarkoitus ei ole juottaa ihmisiä känniin, vaan viettää iloista juhlaa suht selvinpäin. Emme tietenkään kiellä, jos joku haluaa tuoda omat juomat. Se on jokaisen oma asia. Näillä mennään! :)

Mitäs te tuumaisitte tällaisesta juomapolitiikasta?