maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hääpäivänä: Morsiuskimppu

Mulla oli lopulta aivan mielettömän kaunis morsiuskimppu. Tältä se näytti:

Eikös olekin romanttinen? <3


Kimpussa on liljoja, freesiaa ja murattia.

Tilasin kimpun näiden kuvien pohjalta:

Tämän mallisen ja näköisen tilasin, mutta pinkeillä
 liljoilla ja väleihin pyysin ainoastaan freesiaa, ei muita kukkia.
Tämä oli yksi niistä kuvista, joilla ohjeistin
värimaailmaa. Tässä liljat ovat
melko vaaleanpunaiset.

Tilasin siis pisaranmallisen tiiviin kimpun, jossa olisi pääosassa pinkit liljat ja väleissä piristysruiskeena valkoista freesiaa. Koristeeksi pyysin murattia ja toivoin, että kimpussa olisi vain vähän vihreää.

Koska en päässyt paikan päälle kukkakauppaan, sovimme kimpusta puhelimitse. Lisäksi lähetin floristille Word-tiedoston, johon liitin ohjekuvia ja avainsanoja toivomalleni kimpulle. Laitoin myös kuvan itsestäni hääpuvussa, jotta hän osaisi mallata mittasuhteita ja kokonaisuutta.

Tämän kuvan laitoin ohjeistamaan pinkin sävyä.
Toivoin liljojen olevan "heleän ja
vahvan vaaleanpunaisia eli pinkkejä".

Pinkin sävystä oli luonnollisesti hankala neuvotella puhelimitse, koska pinkki voi tarkoittaa eri ihmisille eri sävyä. Laitoin alun perin kuvia vahvemman värisistä liljoista kuin mitä kimppuuni sain. Kuvittelin saavani pinkimmän kokonaisuuden, mutta oikeastaan sain haalean vaaleanpunaisen. Ei siinä mitään. Olin kuitenkin sanonut, että en ole tarkka sävystä ja lopputulos kelpaa mulle oli sävy sitten vaaleanpunainen, pinkki tai jotain siltä väliltä. :)

Olen sitä mieltä, että kimppu oli todella kaunis vaaleanpunaisilla liljoilla, ehkä jopa kauniimpi kuin pinkeillä. Näin lopputulos oli herkempi. Herkät värisävyt sopivat omaan värimaailmaani, kun olen tällainen blondi. :) Hääkuvissamme kimppu näyttää valloittavan kauniilta!

Sulhasen rintakukassa oli freesiaa.

Tilasimme miehille rintakukat valkoisesta freesiasta. Sulhasen rintakukka oli tosin mennyttä sen jälkeen, kun olimme halanneet 84 vierasta. :D Potreteissa näyttää hauskalta, kun sulhon rintakukka roikkuu alaspäin liiskaantuneena, haha! Mutta ei haittaa yhtään! Onpahan autenttista tunnelmaa. ;)

Morsiuskimpun hinta oli paljon edullisempi kuin mitä alkuun arvioitiin. Siitä plussaa!

Tilasin myös heittokimpun, mutta sille ei lopulta ollut käyttöä. Meillä oli häissä aika vähän naimattomia naisia (ehkä kuusi, ja tietty nuoret tytötkin olisi voineet osallistua) ja osa heistä ehti hilpaista kotia kohden ennen kuin ehdin ajatella koko kimpun heittoa. Olin kyllä alun perinkin jo vähän epäröinyt koko ohjelmanumeroa. Totesimme jo aiemmin, että sinkkumiehiäkään ei riittäisi sukkanauhan heittoon. Olisi aika ankeaa seisoa siellä yksinään... Tai kaksin. Meidän tapauksessamme olisi pitänyt keksiä uudenlaiset ohjeet näihin ohjelmanumeroihin.

En aio säilöä hääkimppuani. Nyt se on kuivunut tasaisen varmasti eteisen pöydän maljakossa. Värit ovat muuttuneet liilaksi ja keltaiseksi. Vielä en ole raaskinut heittää sitä menemään! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti