Kävin tänään Stilissimassa Töölössä kokeilemassa hääpukuani. Minusta siis otettiin mitat helman lyhennystä varten. Stilissiman omistaja pyörittää Lovebirds-nimistä käytettyjen hääpukujen liikettä muutaman korttelin päässä, ja kun kaupat tehtiin mekostani siellä, sovitukset ja korjaukset sovittiin kuitenkin Stilissimaan.
Ehdin jo miettiä, että olinpas spontaani, kun ostin hääpuvun kertaheitolla. Yleensä olen sellaista pohdiskelevaa puntaroitsija-tyyppiä mitä tulee tärkeisiin hankintoihin. Nytkin aloin jälkikäteen miettiä, olisiko hääpuvun hankkimiseen pitänyt käyttää hitusen enemmän ajatusta. En ole antanut kovinkaan monta minuuttia elämästäni aidosti sen miettimiseen,
MILLAISEN hääpuvun haluaisin. Olen keskittynyt lähinnä
vain inhoamaan ja mustamaalaamaan kaikkia identtisennäköisiä valkoisia kermakakkuja :D Ja halusin vain saada homman hoidettua.
Noh, kun vetäisin jälleen hankintani päälle, mekko olikin paljon kauniimpi kuin muistin! Olin ihan ilahtunut, että jee, homma hoidossa. Ei se varmaankaan ole unelmieni puku, mutta ei minulla mitään unelmien pukua olekaan. Tämä mekko on kaunis ja istuu hyvin päälleni. Se riittää! :)
Oli aivan ihana seurata muita morsiamia valitsemassa mekkojaan. Käydyt keskustelut olivat niin hauskoja. Välillä naureskellaan kuninkaallisia laahuksia, välillä irvistellään lörpöttävää miehustaa, välillä rakastutaan johonkin mekkoon, kunnes seuraava mekko päällä sitä aiempaa ei enää edes muisteta. On varmaan viihdyttävää olla hääpukumyyjä. Tai sitten todella puuduttavaa... :D Myyjä sanoi, että
kaikista yleisin puheenaihe on laihdutussuunnitelmat. Totesin, että kauheeta, jos pitäisi tämän kaiken stressin keskellä vielä laihduttaakin!!! xD
Sovittelin mekon kanssa boleroa ja huntua. Koko liikkeestä ei löytynyt tarpeeksi pientä boleroa minulle! Joo, tiedän, että olen yläkropasta pieni, mutta en nyt sentään NIIN pieni. Ehkä pienet koot oli jo myyty. Kaikki bolerot oli viisi senttiä liian pitkät hartioista, eivätkä muutenkaan näyttäneet kivoilta hääpuvun kanssa. Niistä tuli tosi tätimäinen ja jakkupukumainen fiilis.
Siirryin sitten huntujen sovitteluun ja "mikä yllätys",
jälleen kerran pidin niistä kaikista. (tämä siis sillä, että
olin kuvitellut, että mikään hääpuku ei sopisi mulle ja että en pidä niistä mistään, ja kun menin sovittelemaan, tykkäsin niistä kaikista)
Tällä kertaa ei ollut makutuomaria mukana ja oli ihan pakko tehdä itsenäisiä päätöksiä, ai kauheeta! Tykkäsin hunnusta, jossa on reunoissa satiininauha. Kuin myös tykkäsin hunnusta, jossa on iso pitsireuna ja hopeista ohutta nauhaa. Kuin myös tykkäsin hunnusta, jossa oli pitsireunus ja helmikirjailua.
Alun perin tarkoitukseni ei ollut hankkia huntua, mutta halusin sen tai boleron siksi,
ettei olo olisi niin alaston. Ihon virheitäkin olisi kiva jotenkin peittää, ettei kaikki tuijota niitä kirkossa.
Arvoin varmaan kymmenen minuuttia kahden eri hunnun välillä. Helmikirjailtu huntu näytti siltä kuin se kuuluisi yhteen hääpukuni kanssa.
Se oli siis aivan samaa sarjaa ja selkeästi nappivalinta. Hiukan painava vain, mutta täydellinen. Jostain syystä minuun kuitenkin vetosi hopealla kirjailtu pitsihuntu, joka oli silmissäni romanttinen ja espanjalaistyylinen. Plussaa oli myös se, ettei se ollut ihan niin valkoinen kuin helmikirjailtu huntu. Minulle ei sovi kauhean valkoinen. Sitten olin taas sitä mieltä, että täydellinen kokonaisuus olisi nappivalinta. Kun taas olin sitä mieltä, että on tärkeää, miten tykästyin hopeakirjailtuun heti kättelyssä. Argh!
Myyjä liputti selkeästi täydellisen kokonaisuuden puolesta. Sitten hän pyysi viereiseltä morsiamelta mielipidettä. Viereinen morsian kannatti puolestaan juuri sitä toista huntua ja alkoi samaa vauhtia arvioida hääpukuani. "Oletko aivan varma tuosta hääpuvusta: sinun vartalollasi ottaisin merenneitomallisen puvun. A-linjaisessa vartalo ei korostu." Heh, kiitos vain kohteliaisuudesta, mutta
PUKU ON JO OSTETTU! :D
En ehkä ole enää ostamassa kolmatta! :D
No kumman hunnun sitten otin? Otin juuri sen hunnun, joka
ei ollut täydellinen mekkoni kanssa. Siinä oli jotain sellaista, mikä sai kokonaisuuden näyttämään enemmän minulta. Hunnun leveä pitsireunus toi sitä jotain puuttuvaa asuun. Sitä, jota hain hääpuvusta, mutta en saanut. Ehkä alitajuisesti hopea puhutteli mua, sillä olenhan kaiken kiiltävän perään ;)
Jee, nyt musta alkaa tuntua, että voin jopa näyttää hääpäivänä ihan kivalta! Mun piti tänään kaiken hössötyksen keskellä oikein muistuttaa itseäni siitä, että
tärkeintä hääpäivänä on a) se, että sulhanen ja pappi ovat paikalla ja b) minä ja sulhanen ollaan terveenä. Olisi tosi kurja olla kipeänä omana hääpäivänään. Jos olisi karmeassa flunssassa tai vatsataudissa tai minkä tahansa hyppykupan kourissa hääpäivänä, kaikki täydellisyyttä hipova hääpuku- ja ulkonäköhössötys olisi aika turhaa, eikö? Silloin toivoisi vain, ettei tyyliin räkä valu poskella, haha :D
