Hääpäivänä: Vihkiminen ja vajaa havainnointikyky

Valitsin huolella häämarssit meidän häihin. Stressasin, miten häämarssimusiikki saa mut aina itkemään, ja ajattelin, että hajoan heti, kun musiikki alkaa soida. Tämä oli yksi suurimpia huoliani koko häissä.

Sitten kävikin niin, että h-hetkellä en edes kuullut musiikkia! Mulla ei ollut hajuakaan, mitä kanttori soitti tai soittiko se ylipäätään jotain. Haha! :D Häävideo paljasti, että kyllä, kanttori soitti juuri sitä, mitä piti.

Mä pidän tästä kuvasta ihan kauheasti, kun mulle tulee
tosta hassusta pönötyksestä mieleen joku
1800-luvun historiallinen hääkuva!
Kuva: Karina Boissonnier

En myöskään nähnyt kirkossa muita kuin sulhon, mun äidin, papin ja sulhon pikkusiskon, joka seisoi kaason paikalla. Kysyin jälkikäteen veljeltäni, missä se istui kirkossa. Se vastasi yllättyneenä, että siinä eturivissä (mun äidin vieressä). Aijaaah, joo, mulla ei oikein toi asioiden havainnointi pelannut kirkossa. En myöskään nähnyt oikealla seisovaa bestmaniä ja hänen takanaan istuvia morsiuslapsia. Mun piti jälkikäteen erikseen kysyä, istuivatko ne lapset siellä, missä piti... :D Kuulemma istuivat. Poiskävellessä yritin tietoisesti katsoa vähän kaikkia päin, mutta todellisuudessa en nähnyt mitään. Taisi vissiin vähän jänskättää!

Sen sijaan kuulin kyllä papin puheen, ja muistankin sen oikein hyvin. MEGAsuureksi yllätykseksi pystyin aivan sujuvasti laulamaan Suvivirren äänen värähtämättä kertaakaan. Siis mua ei itkettänyt YHTÄÄN kirkossa. Uskomatonta!!! Olin niin kierroksilla, että hymyilin mennen tullen. En edes mitään irvistyshymyä, vaan ihan aitoa hymyä! Juuri niin kuin toivoin. Vielä hetki sitten valittelin täällä, miten tulen olemaan vollomorsian, kun mieluummin olisin aurinkoinen ja iloinen morsian.

Tässä sitä mennään uunituoreena avioparina!

Olin ihan satavarma vollotuksestani, mutta sitä ei todellakaan tiedä etukäteen, miten reagoi vihkihetkeen. Kun kesäkuussa kävimme jumalanpalveluksessa kuulemassa meidän kuulutuksia, siellä laulettiin Suvivirsi, enkä pystynyt liikutukseltani laulamaan sitä kuin hetken. Ajattelin, että meidän vihkiäiset olisi viimeinen paikka, missä pystyisin laulamaan yhtään mitään! Mutta näin se elämä yllättää. Ihan itse saa yllättää itsensä, eheh! :)

Parasta vihkimisessä oli, kun sulho kääntyi erikseen mua kohti sanoakseen tahdon. Oli jotenkin merkittävää, että sulho sanoi sen mulle, eikä papille. Tykkäsin myös siitä, että sulho piti mun kädestä kiinni koko toimituksen ajan. <3

Mua harmitti papin ekstra-lyhyessä puheessa se, ettei se sanonut meistä mitään muuta henkilökohtaista kuin "olette tunteneet toisenne jo jonkin aikaa". Annoimme kyllä tapaamisessa aineksia muutamalle henkilökohtaisellekin lauseelle. Missään tapauksessa ei olisi ollut tarpeen kertoa mitään elämäntarinaa, mutta ehkä pari kokonaista lausetta meistä olisi tehnyt puheelle terää.

Hääauto in action. Kuva: Karina Boissonnier.

Kun meidät oli vihitty, Teijon kirkossa ei ollut paikkaa, minne voisimme kävellä odottamaan vieraiden siirtymistä pihalle. Kanttori ehdotti, että olisimme vihkimisen jälkeen jääneet seisomaan paikallemme ja antaneet vieraiden lähteä ensin, mutta musta se oli ihan tylsä ajatus. Ensinnäkin kaikki haluaa nähdä onnellisen parin kävelevän pitkin käytävää ja toisekseen kukaan ei olisi tajunnut lähteä, jos pari vain seistä toljottaisi alttarilla. :D Pappi ehdottikin, että kävelemme saman piharakennuksen taakse, jossa odottelin vihkimisen alkamista. Näin teimmekin. Kun sitten vieraat odottivat pihalla riiseineen, kävelimme vieraiden luo piharakennuksen takaa.

Riisisade oli hauska! Voi jestas, miten paljon riisiä saimme niskaamme! :D Avioliitto alkoi kirjaimellisesti poimimalla riisiä sulhasen tukasta. Pysähdyimme Mathildedalin rantaan odottamaan vieraiden siirtymistä juhlapaikalle, ja sain varistella kukkakimpustani kunnon kasan riisiä. Hiuksista vain lennähteli riisiä. Siinä kun seisoimme, vastaan käveli nainen ja pikkutyttö. Pikkutyttö hihkaisi: "Katso, prinsessa!" Nainen korjasi, että morsian. Haha, joo, hei vaan.

Meillä ei ole yhtään kuvaa tästä kyltistä hääauton takaikkunassa,
joten tässäpä kyltti kuvattuna parvekkeella 2 viikkoa
häiden jälkeen. Aika hyvin on vihta pysynyt kasassa.

Hääautona toimi lopulta mun Toyotani, koska se vanha Cadillac, jota meille kaavailtiin, oli juurikin sitten korjattavana meidän hääviikolla. Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että oli aivan sama, mikä auto oli alla. Tärkeintä oli, että pääsimme perille juhlapaikalle.

Toyotan takaikkunassa oli sulhon askartelema kyltti, jossa luki Vastavihityt. Koristeteemana oli vasta/vihta ja koivunlehdet. Turkulaisena mulle vihta on vihta, mutta kun sulhon juuret on idässä, niin sille vihta on vasta. Tästä saatiin kivaa sanaleikkiä kylttiin. Vasta-sanan vieressä oli pienen pieni sulhon tekemä vihta (aidoista koivunoksista).

Häämarssit valittu

Vihdoinkin sain soitettua kanttorille. Hän lupasi soittaa ne pätkät, mitä halutaankin. Kirkko on pieni, mutta kanttori sanoi, että on paras valita ne marssit, mistä itse pitää ja hän sitten sovittaa ne lyhyeen käytävään sopivaksi.

Kirkossa kajahtaa sisääntullessa Johann Pachelbelin Kaanon D-duuri ja ulosmennessä Jeremiah Clarken Trumpet Voluntary. Jeeeee, just ne, mitkä halusinkin (sulho antoi vapaat kädet)! <3

Virreksi tulee todennäköisesti Suvivirsi. Se on kaunis, kesään sopiva ja kaikki osaa sen.

Pitää vielä päättää, miten ulosmarssi hoidetaan. Joudumme joko jäämään alttarille seisomaan ja odottamaan, että ensin koko seurakunta poistuu kirkosta, jonka jälkeen tulemme itse ulos viimeisinä riisisateeseen tai sitten voimme kävellä urkuparven alle, jossa ei kuulemma voi seistä suorana. :D Öö. Huonot vaihtoehdot.

Mun mielestä hääparin kuuluisi kävellä ekana pois, jotta kaikki näkee meidän iloiset naamat siinä matkan varrella. Mutta onko sitten kiva kyyristellä jossain kirkkoparven alla... Enpä tiedä. Pitää vielä tuumailla asiaa perjantain vihkiharjoituksessa.

Normaalisti Teijon kirkko on lukittu, mutta tänä kesänä siellä on useaan otteeseen mahdollisuus käydä piipahtamassa. Kirkossa on avoimet ovet 29.6.−27.7. lauantaisin klo 12−14 ja ti 9.7.−12.7. päivittäin klo 16−18.

Tosi mukavaa, että kyläyhdistys jaksaa pitää kirkkoa auki. Toivottavasti ohimenijät ja kesävieraat tajuavat, että kirkkoon voi mennä.

Tästä aiemmasta blogitekstistäni löytää linkit yleisimpiin häämarsseihin, jos haluaa kuunnella niitä.

Tepastelumusiikkia − itkuvaroitus!

Haussa kivaa tepastelumusiikkia kirkkoon.

Mussa asustelee yhä pieni vastarannankiiski mitä tulee hääasioihin. En-todellakaan-halua kirkkoon mitään hirveitä prinsessapimpotuksia (lue: E. Melartinin Juhlamarssi op 22 no. 30). Musta ne on noloja, eikä ne sovi yhtään mulle. Fiilikset menisi, jos toi Melartin alkaisi soida :(

(Huom! Jollekulle toiselle ne voivat hyvin sopia ja olen kyllä kyynelehtinyt toisten häissä, kun nämä sulosoinnut ovat soineet, että ei siinä mitään, mutta en vain näe itseäni tepastelemassa niiden tahtiin.) 

Onneksi sulho ei ole pistänyt vastaan, joten perinteisiä prinsessamarsseja ei todennäköisesti meidän häissä kuulla. Voihan toki olla, että kanttori sanoo vielä sanasensa siihen, mitä soitetaan.

Miten selvitä itkemättä?

Mulle häämarssimusiikki on loppujen lopuksi yllättävän tärkeä. Hetki, kun musiikki alkaa soida ja morsian kävelee alttarille, on mun mielestä vihkiäisten kaunein ja tunteikkain hetki. Valitettavasti myös itkettävin :D Olen aina ihmetellyt, miten morsiamet selviävät siitä käytäväkävelystä. Mua alkaa HETI itkettää, kun urut alkavat soida, ihan sama kenen häissä ollaan.

Olen ajatellut jonkinlaista ehkäisevää siedätyshoitoa, ettei sitten itkettäisi omissa häissä niin paljon. Mutta mua itkettää jo pelkästään se, kun kuuntelen noita marsseja täältä netistä! Itketti sekin, kun tulostin meidän kuulutuspaperin. En tiedä, miten selviän siitä kävelystä! Jos antaa ajatustensa harhailla nanosekunninkin, on heti tippa linssissä.

MUTTA! Olen keksinyt huippuhyvän keinon, miten estellä kyyneleitä! Kun puristaa pikkurilliä ihan sikana, ei enää itketä ihan niin kauheasti. Aion soveltaa tätä silloin, kun kävelen alttarille, ja onneksi käytävä on lyhyt. En millään haluaisi olla sellainen vollottava morsmaikku, koska olisihan se nyt kivempi katsella iloista morsianta. Mutta on hyvin todennäköistä, että vollotan kumminkin! Nyyhkis  :´)

Olen yrittänyt surffailla kivaa häämarssimusiikkia. Jos minä saisin päättää, ykkösvaihtoehtoina olisivat:

• sisään tullessa Johann Pachelbel: Kaanon D-duuri (se sama, jota usein amerikkalaisissa leffoissa soitetaan viululla, jolle se on oikeasti kirjoitettu)
• ulos mennessä Jeremiah Clarke: Trumpet Voluntary
• Tykkään myös Bachin Preludi C-duurista ja Elgarin Pomp and Circumstance -marssista no 1., jotka olisi ehkä sisäänmarssina ok.

Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntien sivustolta voi helposti kuunnella nuo kaikista yleisimmät häämarssit.

Kuuntele:
Kaanon D-duuri uruilla YouTubessa
Kaanon D-duuri viuluilla YouTubessa ja toinen upea modernisoitu versio tässä
Pomp and Circumstance uruilla YouTubessa