Hääpäivänä: Vihkiminen ja vajaa havainnointikyky

Valitsin huolella häämarssit meidän häihin. Stressasin, miten häämarssimusiikki saa mut aina itkemään, ja ajattelin, että hajoan heti, kun musiikki alkaa soida. Tämä oli yksi suurimpia huoliani koko häissä.

Sitten kävikin niin, että h-hetkellä en edes kuullut musiikkia! Mulla ei ollut hajuakaan, mitä kanttori soitti tai soittiko se ylipäätään jotain. Haha! :D Häävideo paljasti, että kyllä, kanttori soitti juuri sitä, mitä piti.

Mä pidän tästä kuvasta ihan kauheasti, kun mulle tulee
tosta hassusta pönötyksestä mieleen joku
1800-luvun historiallinen hääkuva!
Kuva: Karina Boissonnier

En myöskään nähnyt kirkossa muita kuin sulhon, mun äidin, papin ja sulhon pikkusiskon, joka seisoi kaason paikalla. Kysyin jälkikäteen veljeltäni, missä se istui kirkossa. Se vastasi yllättyneenä, että siinä eturivissä (mun äidin vieressä). Aijaaah, joo, mulla ei oikein toi asioiden havainnointi pelannut kirkossa. En myöskään nähnyt oikealla seisovaa bestmaniä ja hänen takanaan istuvia morsiuslapsia. Mun piti jälkikäteen erikseen kysyä, istuivatko ne lapset siellä, missä piti... :D Kuulemma istuivat. Poiskävellessä yritin tietoisesti katsoa vähän kaikkia päin, mutta todellisuudessa en nähnyt mitään. Taisi vissiin vähän jänskättää!

Sen sijaan kuulin kyllä papin puheen, ja muistankin sen oikein hyvin. MEGAsuureksi yllätykseksi pystyin aivan sujuvasti laulamaan Suvivirren äänen värähtämättä kertaakaan. Siis mua ei itkettänyt YHTÄÄN kirkossa. Uskomatonta!!! Olin niin kierroksilla, että hymyilin mennen tullen. En edes mitään irvistyshymyä, vaan ihan aitoa hymyä! Juuri niin kuin toivoin. Vielä hetki sitten valittelin täällä, miten tulen olemaan vollomorsian, kun mieluummin olisin aurinkoinen ja iloinen morsian.

Tässä sitä mennään uunituoreena avioparina!

Olin ihan satavarma vollotuksestani, mutta sitä ei todellakaan tiedä etukäteen, miten reagoi vihkihetkeen. Kun kesäkuussa kävimme jumalanpalveluksessa kuulemassa meidän kuulutuksia, siellä laulettiin Suvivirsi, enkä pystynyt liikutukseltani laulamaan sitä kuin hetken. Ajattelin, että meidän vihkiäiset olisi viimeinen paikka, missä pystyisin laulamaan yhtään mitään! Mutta näin se elämä yllättää. Ihan itse saa yllättää itsensä, eheh! :)

Parasta vihkimisessä oli, kun sulho kääntyi erikseen mua kohti sanoakseen tahdon. Oli jotenkin merkittävää, että sulho sanoi sen mulle, eikä papille. Tykkäsin myös siitä, että sulho piti mun kädestä kiinni koko toimituksen ajan. <3

Mua harmitti papin ekstra-lyhyessä puheessa se, ettei se sanonut meistä mitään muuta henkilökohtaista kuin "olette tunteneet toisenne jo jonkin aikaa". Annoimme kyllä tapaamisessa aineksia muutamalle henkilökohtaisellekin lauseelle. Missään tapauksessa ei olisi ollut tarpeen kertoa mitään elämäntarinaa, mutta ehkä pari kokonaista lausetta meistä olisi tehnyt puheelle terää.

Hääauto in action. Kuva: Karina Boissonnier.

Kun meidät oli vihitty, Teijon kirkossa ei ollut paikkaa, minne voisimme kävellä odottamaan vieraiden siirtymistä pihalle. Kanttori ehdotti, että olisimme vihkimisen jälkeen jääneet seisomaan paikallemme ja antaneet vieraiden lähteä ensin, mutta musta se oli ihan tylsä ajatus. Ensinnäkin kaikki haluaa nähdä onnellisen parin kävelevän pitkin käytävää ja toisekseen kukaan ei olisi tajunnut lähteä, jos pari vain seistä toljottaisi alttarilla. :D Pappi ehdottikin, että kävelemme saman piharakennuksen taakse, jossa odottelin vihkimisen alkamista. Näin teimmekin. Kun sitten vieraat odottivat pihalla riiseineen, kävelimme vieraiden luo piharakennuksen takaa.

Riisisade oli hauska! Voi jestas, miten paljon riisiä saimme niskaamme! :D Avioliitto alkoi kirjaimellisesti poimimalla riisiä sulhasen tukasta. Pysähdyimme Mathildedalin rantaan odottamaan vieraiden siirtymistä juhlapaikalle, ja sain varistella kukkakimpustani kunnon kasan riisiä. Hiuksista vain lennähteli riisiä. Siinä kun seisoimme, vastaan käveli nainen ja pikkutyttö. Pikkutyttö hihkaisi: "Katso, prinsessa!" Nainen korjasi, että morsian. Haha, joo, hei vaan.

Meillä ei ole yhtään kuvaa tästä kyltistä hääauton takaikkunassa,
joten tässäpä kyltti kuvattuna parvekkeella 2 viikkoa
häiden jälkeen. Aika hyvin on vihta pysynyt kasassa.

Hääautona toimi lopulta mun Toyotani, koska se vanha Cadillac, jota meille kaavailtiin, oli juurikin sitten korjattavana meidän hääviikolla. Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että oli aivan sama, mikä auto oli alla. Tärkeintä oli, että pääsimme perille juhlapaikalle.

Toyotan takaikkunassa oli sulhon askartelema kyltti, jossa luki Vastavihityt. Koristeteemana oli vasta/vihta ja koivunlehdet. Turkulaisena mulle vihta on vihta, mutta kun sulhon juuret on idässä, niin sille vihta on vasta. Tästä saatiin kivaa sanaleikkiä kylttiin. Vasta-sanan vieressä oli pienen pieni sulhon tekemä vihta (aidoista koivunoksista).

Meidän häät 13.7.2013 pähkinänkuoressa

Kirkko: Teijon kirkko (Salossa, Teijon kylässä)

Hääjuhlapaikka: Hotelli Strandvik Kemiönsaarella

Pitopalvelu: Ravintola Ruukin Krouvi Mathildedalista

Sormus: Kohinoorin Natalie

Hääpuku: käytettynä ostettu Bellan olkaimeton, a-linjainen häämekko

Koristelu: vähän sitä sun tätä, ei teemaa, ei teemavärejä

Kakku: Ruukin Krouvin tekemä mansikkakakku

Vieraiden määrä: Kutsuimme 92, paikalle saapui 84.

Hääpäivänä: Valmistautuminen ja mega-alkujännitys

Meillä oli aivan upeat ja ihanat häät! Ennen kirkkoon astumista ei kuitenkaan ollut niin upea ja ihana fiilis, koska JÄNNITTI. Tässä kertomus hääpäivään valmistautumisesta ja alkujännityksestä. Alkaa melkein jännittää uudestaan, kun kirjoittaa tätä, eheh!

Nukuin häitä edeltävän yön tooosi huonosti. Kävin ihan kierroksilla paniikkiaskarteluista, pakkaamisesta, viime hetken koristeluista juhlapaikalla, istumajärjestyksen tekemisestä lonkalta ja kiireen tunteesta. Ensin en saanut unta, sitten heräsin viideltä ja sitten seitsemältä. Aamulla harmitti, kun silmät oli punaiset väsymyksestä ja olisin halunnut olla reipas kirkassilmä. Sääli, ettei punaisia silmämunia voi meikata piiloon :D Tökkäsin piilarit silti rohkeasti päähän, ja vaapuin ihan koomassa kampaajalle. Onneksi se tarjoili mulle kahvia. ;)

Kampauksen teon ajan olin niin väsynyt, että oisin halunnut vain pitää silmiä kiinni. Kun siirryttiin meikkiin, aloin heräillä. Mitä valmiimman näköiseksi tulin, sitä enemmän alkoi jännittää. Jännitys aiheutti myös loppuvaiheessa negatiivisuuden puuskan, koska valmis kampaus, meikki ja valkoinen hääkolttu sai mut tuntemaan oloni isoksi kermakakuksi, eikä tuntunut yhtään kauniilta. Nolotti odottaa kyytiä Salon keskustassa kermakakuksi pukeutuneena... Onneksi tämä oli vain hetkellinen ahdistustila ja myöhemmin tuntui jo nätiltä! :D

Tässä sitä tavattiin sulhon kanssa ja yritettiin
poseerata ennen vihkimistä huonolla menestyksellä.
Jännitti liikaa ja muurahaiset vipelsi pitkin mekkoa. :D
Kuvaaja: Karina Boissonnier

Meillä oli tarkoitus ottaa potrettikuvia ennen vihkimistä, mutta eihän siitä tullut mitään. Alun perin kuvia oli aikomus ottaa nimenomaan vihkimisen jälkeen, mutta vaihdettiin viimetingassa suunnitelmaa sillä perusteella, ettei vieraiden tarvitsisi odottaa ja että meikki ja hiukset ois vielä hyvät siinä vaiheessa. VIRHE.

Olin niin jännittynyt, että kuvauksessa oli vain vaikea olo eikä hymyilyttänyt yhtään. Teijon kirkolla on tosi paljon muurahaisia ja ne kiipesivät mulla puoliväliin helmaa (ihan oikeasti). Yksi meni kenkään ja pisti... Siinä kun kaivelin kenkääni, päätettiin suosiolla kuvata vasta vihkimisen jälkeen.

Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että sulho näki mut ennen vihkimistä. Kun nähtiin, mulla nousi kyyneleet silmiin ja tuli pieni tunnekuohu. Jos tunnekuohu olisi tullut kirkossa, olisin varmaan itkenyt koko matkan alttarille. Nyt jännitys vähän lieveni, kun nähtiin etukäteen. Silti piti odottaa vielä PUOLI TUNTIA, että vihkiminen alkaisi. Jouduin seisomaan paineissa piharakennuksen takana "piilossa" ja oli helle ja muurahaiset juoksenteli edelleen pitkin mun hääpukua. Onnistuin varmaan ekstra-hermostuttamaan morsiuslapset jännitykselläni. Kaiken huipuksi vieraat olivatkin vieneet autonsa sellaiseen parkkiin, josta kävelytie vei suoraan siihen mun "piilopaikkaan". Eli joka ikinen vieras näki mut seisomassa siellä ennen vihkimistä... :D

Kuulostaa hiukan tuskaiselta, mutta tämän jälkeen kaikki sujui aivan mahtavasti. Kun VIHDOINKIN pääsin pois seinän takaa piilosta ja sain astua kirkkoon, olin NIIN onnellinen, että jännitys suli. Olin niin huojentunut, että homma alkoi vihdoinkin pelittää ja asiat alkoivat edetä, että hymyilin mennen tullen ihan innoissani! :) Sen jälkeen ei enää jännittänyt yhtään ja fiilis oli katossa! Olin vain TOSI ILOINEN koko ajan! <3

Häämarssit valittu

Vihdoinkin sain soitettua kanttorille. Hän lupasi soittaa ne pätkät, mitä halutaankin. Kirkko on pieni, mutta kanttori sanoi, että on paras valita ne marssit, mistä itse pitää ja hän sitten sovittaa ne lyhyeen käytävään sopivaksi.

Kirkossa kajahtaa sisääntullessa Johann Pachelbelin Kaanon D-duuri ja ulosmennessä Jeremiah Clarken Trumpet Voluntary. Jeeeee, just ne, mitkä halusinkin (sulho antoi vapaat kädet)! <3

Virreksi tulee todennäköisesti Suvivirsi. Se on kaunis, kesään sopiva ja kaikki osaa sen.

Pitää vielä päättää, miten ulosmarssi hoidetaan. Joudumme joko jäämään alttarille seisomaan ja odottamaan, että ensin koko seurakunta poistuu kirkosta, jonka jälkeen tulemme itse ulos viimeisinä riisisateeseen tai sitten voimme kävellä urkuparven alle, jossa ei kuulemma voi seistä suorana. :D Öö. Huonot vaihtoehdot.

Mun mielestä hääparin kuuluisi kävellä ekana pois, jotta kaikki näkee meidän iloiset naamat siinä matkan varrella. Mutta onko sitten kiva kyyristellä jossain kirkkoparven alla... Enpä tiedä. Pitää vielä tuumailla asiaa perjantain vihkiharjoituksessa.

Normaalisti Teijon kirkko on lukittu, mutta tänä kesänä siellä on useaan otteeseen mahdollisuus käydä piipahtamassa. Kirkossa on avoimet ovet 29.6.−27.7. lauantaisin klo 12−14 ja ti 9.7.−12.7. päivittäin klo 16−18.

Tosi mukavaa, että kyläyhdistys jaksaa pitää kirkkoa auki. Toivottavasti ohimenijät ja kesävieraat tajuavat, että kirkkoon voi mennä.

Tästä aiemmasta blogitekstistäni löytää linkit yleisimpiin häämarsseihin, jos haluaa kuunnella niitä.

"Vieläkö olette menossa naimisiin?"

Pappi soitti meille ensikertaa ja kysyi, vieläkö olemme menossa naimisiin. Öö, joooh... Ollaanhan me.

Toivoiko se vapaapäivää? :D

Saimme sovittua, että häitä harjoitellaan Teijon kirkossa päivää ennen h-hetkeä (jänn-jänn). Isäni tulee mukaan harjoitukseen, koska hän saattelee mut alttarille sen neljän askeleen verran. Harjoitus on kuulemma lyhyt, ja sen jälkeen turistaan hetki.

Tänne tie johtaa hyvin pian! Ja tässä sitä sitten heitellään riisiä!

Sain papilta suuresti kaipaamiani vastauksia moniin kysymyksiin. Esimerkiksi olin pohtinut, missä ihmeessä odottelen tilaisuuden alkua niin, että olen piilossa katseilta. Teijon kirkko on superpieni. Onneksi sieltä kuitenkin löytyy kaapin kokoinen sakasti, johon morsian voi sulloutua. Ei sentään tarvitse autossa odotella.

Selvisi myös, että Teijon kirkon edustalla saa heittää riisiä. Vupii!

Ja arvatkaapas mitä? Olemme sittenkin päivän ainoa vihkipari! Mitä ihmettä! (tämä voi myös selittää papin kysymystä...) Nyt hiukan harmittaa, koska meillä on todella myöhäinen vihkiaika ja olisin kyllä aikaistanut sitä, jos olisin tiennyt, että vapaata on. Noh, eipähän enää tarvitse pelätä häiritsevänsä aiempaa vihkimistä. Porukka kuitenkin pörrää pihalla ja autot täyttävät tienreunukset, joten on paljon kätevämpää, että on vain yksi juhlaporukka. Voimme myös rauhassa katsella paikkaa ja potentiaalisia kuvakulmia kuvaajan kanssa. Päivän ainoana vihkiparina olemisessa on paljon hyvää!

Sulho soitti vielä erikseen papille ja sai käydä haluamansa keskustelun papin arvomaailmasta. Loppupäätelmä oli, että pappi soveltuu loistavasti vihkimään meidät. Tuntuu, että hän on juuri oikea mies siihen hommaan! :)

Tilanne on siis hallinnassa! Seuraavaksi pitää rimputella kanttorille. Ja päivät vain vähenevät..!

Naps, hakusessa maalaisromanttiset potretit

Tapasimme tänään hääkuvaajamme Karinan ja mietimme, millaisia kuvia sitten hääpäivänä oikein otetaan. Ihan jännää, miten onnistumme relaamaan ja poseeraamaan kivasti, kun minun kärsivällisyyteni kameran edessä on pulun luokkaa ja sulho taas ei ylipäätään tykkää olla kuvattavana ja uskoo, ettei onnistu kumminkaan.

Toivottavasti Karina tykkää haasteista! :D

Malleista huolimatta toiveissa olisi maalaisromanttisia kuvia ja melko perinteisiä hääpotretteja. Teijolla ympäristö on niin kaunis, että ainakin tausta tarjoaa kuvaajalle paljon. Ehkä mekin onnistumme vielä irrottelemaan: vahvana palomiehenä sulhanen on valmis nostelemaan minua kuvissa, mutta saas nähdä, suostuuko tämä morsmaikku moiseen!!! Toisaalta sellainen eukonkantoteema voisi olla tosi hauska! ;)

Suunnitelmissamme on, että kuvia otetaan heti vihkimisen jälkeen (jolloin vieraat joutuvat valitettavasti hiukan odottelemaan meitä) ja sitten vielä myöhemmin illasta juhlapaikalla. Jotkut hankkivat kuvia myös valmistautumisesta, kuten meikkauksesta, kampauksen tekemisestä ja pukeutumisesta, mutta minä en halua sellaisia. Haluan poseerata kuvissa vasta sitten, kun olen valmis ja näytän hyvältä :D

Tässä muuten hääkuvaaja Mari Lehtisalon ajatuksia Teijosta kuvauspaikkana. Kannattaa lukaista ja katsella samalla upeat otokset!

Kuka seisoo alttarin toisella puolen?

Meille ei ole yhdentekevää, kuka pappi meidät vihkii. Itse asiassa olen vähän jännännyt, kuka se mahtaa olla.

Kuukkeloin Salon seurakunnan Perniön alueen pappeja ja vaihtoehtoja ei ole monia. Lisäksi ei voi koskaan tietää, jos vihkimisen hoitaakin joku kesäpastori. Salaa vähän toivoin yhtä pappia juuri meidän häihimme (vaikken edes tunne häntä) ja kas, soitto seurakuntaan paljasti, että juuri tuo pappi on varattu meille! Jee! Ihanaa!

Tässä sitä sitten seistään ja puristetaan pikkurilliä!
Kuva: Teijonkirkko.fi

Sulho aikoo kuitenkin vielä soittaa papille ja "puhutella häntä", jotta tiedämme, mikä hän on miehiään. :D Onko tää normaali asetelma?? Haha! :D Jos ilmenee, että pappi ei soveltuisikaan vihkimään juuri meitä, pyytänemme viimehetken kiireessä jonkun tuttavapiirin papin meitä vihkimään.

Uskon kuitenkin, että tuo perniöläinen pappi sopii meille. Kyseessä on julkisuuttakin niittänyt nuori teologi, joka on esittänyt kritiikkiä vanhoillislestadiolaisia opinkäsityksiä vastaan. Hän kuvaa itsekin olevansa vanhoillislestadiolainen, vaikka on evankelisluterilaisen kirkon pappi (juu, tiedän, että myös lestadiolaiset kuuluvat virallisesti ev.lut.-kirkkoon). Tämä on mielestäni hieman hämäävää, koska omasta näkökulmastani lestadiolainen usko eroaa olennaisesti evankelisluterilaisesta ja aiheuttaa omassa päässäni ristiriitaa. Toisaalta hän on kritisoinut joitakin vanhoillislestadiolaisuuden epäkohtia. Hmm, vaikea sanoa. Erityistä plussaa on, että hän antaa itsestään sellaisen kuvan, ettei purematta niele asioita ja etsii todella sitä totuudellista sanaa.

Toivon, ettei pappi vain suorittaisi platonisesti vihkikaavaa. Hyvä vihkipappi on selkeä puhuja, joka tuo vihkipuheeseen tunnetta, aitoa sisältöä ja persoonallisuutta. Toisaalta olemme päivän toinen vihkipari, joten häntä voi jo vähän uuvuttaa siinä vaiheessa. Noh, ei se mitään. Edelleen kaikista tärkeintä on, että joku pappi ylipäätään saapuu paikalle ja pääsemme sanomaan tahdon <3

Hääkuvaaja löytyi Muurlasta

Hääkuvaajan valinnassa halusin jollain tapaa hyödyntää kontaktejani. Toimittajana tunnen useita sanomalehti- ja free-kuvaajia, mutta päätinkin pyytää kuvaajaksi kaverini pikkusiskoa, joka opiskelee Muurlan opistossa valokuvausta. Sieltä tulee paljon hyviä kuvaajia ;)

Hääpotrettimme nappaa siis ranskalaissuomalainen Karina Boissonnier. Tästä pääsee tutustumaan Karinan nettisivuihin. Karina on ottanut kuvia muun muassa hää- ja juhlakauppa Ninkalle, joten hääaihe taitaa olla hänelle melko tuttu entuudestaan.

Karinan töitä voi ihailla myös Facebookissa.

Toiveissani on, että viralliset hääkuvamme otetaan Teijon kirkon juurella. Itse juhlapaikalla voi sitten napsia vapaampia otoksia. Mulla on kuvissa aina yksi ja sama kestoilme, jota en osaa vaihtaa toisenlaiseksi. Pitäisiköhän ennen valokuvausta ottaa joku rohkaisuryyppy, ettei olisi sitten niin kankea? xD Tai ehkä vihkimisen jälkeen on niin helpottunut muutenkin, ettei siinä mitään rohkaisua enää tarvita.

Harmi, että meitä ennen vihitään toinenkin pari Teijon kirkossa. Siksi hääpotrettimme on pakko ottaa vasta vihkimisen jälkeen, ja vieraat joutuvat hiukan odottelemaan. Eihän se nyt käy päinsä, että me poseeraisimme taustalla, kun ensimmäinen pari astuu uunista ulos :D Tarkoitus ei ole nähdä morsiamia kahtena.

Onko kellään antaa vinkkejä morsiusparille, miten onnistua valokuvissa? Vai riittääkö, että vain hymyilee onnellisena?

Blogin nimeksi Vollo-morsian?

Siis miten tämä naimisiinmeno voi ottaa niin koville? Kävimme eilen sukulaisten luona Teijolla ja samalla pyörähdimme autolla ihan vain siinä kirkon juurella. Kilometriä ennen Teijon keskustaa mua alkoi jännittää ihan kauheasti tuleva hääpäivä. Kaikki alkoi tuntua niin todelliselta. 

Ottaen huomioon, että häihin on vielä 1 kuukausi ja 4 päivää, ei ehkä tarvitsisi olla nyt vielä vatsa aivan solmussa.

Kirkon juurella aloin spontaanisti kyynelehtiä :D En kestä! Miten tämä voi olla näin itkettävää jo nyt? Mies ehdottaa, että vaihtaisin blogin nimeksi Vollo-morsian.

Taisin eilen tajuta, miten rankka itse hääpäivä todella on. Siis rankka henkisesti! Osasin kyllä ajatella, että hyyyvin todennäköisesti kyynelehtisin kirkossa, mutta eeeei, minä itken varmasti jo matkalla kirkkoon ja kirkon juurella ja kirkon ovilla jajaja... Häiden pitäminen juuri Teijon kirkossa ei helpota asiaa YHTÄÄN, vaan lisää tapahtuman tunteikkuutta. Nyt kaduttaa, etten valinnut jotain tuntematonta kirkkoa tai paikkakuntaa, johon mulla ei olisi mitään tunnesiteitä. Nyt tämä kaikki on jotenkin niin koskettavaa ja kaunista, etten selviä.

Oikeasti, miten selviän?!?!? Miten morsiamet ikinä selviää tämmösistä jutuista? Joko itken kuin pieni vesiputous tai olen hysteerisen kankea jännityksestä. Täytyy olla mieletön supernainen, että pystyy kävelemään kirkon käytävää rennon aurinkoisesti hymyillen!

Miten jännitystä ja tunnekuohua voisi hääpäivänä lievittää? Vinkkejä?

Täpötäyttä tiedossa

Ilmoittautumisaika meidän häihin meni umpeen kolme minuuttia sitten :D Näyttäisi siltä, että vain kaksi kutsuttua ei tule, eli osallistumisprosentti on valtaisa! Jeejee, aivan mahtavaa!

Juhlapaikkaamme hotelli Strandvikiin mahtuu maksimissaan 90 vierasta. Kutsuimme hiukan yli 90 vierasta silläkin uhalla, että me, siis hääpari itse, istumme pihalla, jos kaikki eivät mahdukaan saliin. Onneksi osa kutsutuista on ihan sylivauvoja :)

Mun puolelta kutsuttiin 30 vierasta ja miehen puolelta tulee loput 60. Kirkossa ei voi olla "sulhasen ja morsiamen puolia", koska Teijon kirkkoon mahtuu sata ihmistä. Jos haluaa istumapaikan, on istuttava sinne, minne mahtuu :) Todellakin toivon, että kaikki mahtuu oikeasti sinne kirkkoon. Kirkko on muutenkin niin pieni, että käytävän kävelee muutamassa askeleessa. Eturiviläiset taitaa olla suoraan hääparin niskassa kiinni. Tiedossa tiivistä tunnelmaa! :)

Tämän päivän ostokseni oli pussillinen sydämiä. Ihan normijuttuja :D

Arvostan ihan superpaljon sitä, että ihmiset on tulossa niin sankoin joukoin meidän häihin. Etenkin kun moni joutuu tulemaan pidemmän matkan takaa. Reissu meidän häihin on heille suuri satsaus sekä ajallisesti että rahallisesti. Ihanaa, että ihmiset silti jaksaa ja haluaa osallistua.

Osa meidän karjalaisista vieraista tekee häidemme innostamana useamman päivän reissun, kun niin harvoin pääsee ihmettelemään näitä Varsinais-Suomen kulmia ja merimaisemaa. Puhetta on jo mökkivarauksista ja vaikka mistä :) Tosi hienoa! Voi, kunpa he löytäisivät aikaa tutustua Teijoon ja Mathildedaliin paremminkin.

Vihkiminen Teijon kirkossa

Ah, ihana Teijo!

Teijoon kiteytyvät kesä, auringonpaiste, luonto, vehreys, uiminen, meri, järvet, kauniit vanhat talot, historia, ulkoilu- ja urheilumahdollisuudet, retkeily, idyllisyys, kauneus, maaseutu ja kaiken sen kruunaa pienenpieni valkoinen Teijon kirkko, joka seisoo reippaana kukkulan laella kaikkien nähtävillä.

Moni tuntee Teijon Meri-Teijona, jollaiseksi paikkakunta on brändätty turisteille. Silloin kokonaisuuteen kuuluu myös naapurikylä Mathildedal. Talvella Teijolla voi lasketella ja hiihtää, kesällä voi nauttia luonnonpuiston reiteistä, uimapaikoista, golfista ja kalastuksesta. Brändäykselle on tosiaan syynsä!

Teijon kirkko <3

Teijon kirkko toisesta suunnasta.

Isäni on kotoisin Teijolta (kyllä, se taivutetaan Teijolta, eikä Teijosta) ja olen viettänyt näissä maisemissa polttavan kuumia lapsuudenkesiä. Muistot sieltä ovat todella idylliset. Kun halusin häidemme paikaksi jotain kaunista, on melko luonnollista, että näiden mielikuvien pohjalta aloin harkita Teijoa.

Olen käynyt Teijon kirkon sisällä vain kerran, ja sekin oli sanomalehden juttukeikalla. Silti kyseinen kirkko on jotenkin omituisen läheinen minulle. Ehkä se johtuu siitä, että rakkaan mummoni kodin seinillä oli useampi kuin yksi taulu Teijon kirkosta. Lisäksi kirkkoon liittyy tarinoita. Isäni ja tätini pääsivät siellä ripille. Kun setäni tuleva vaimo oli ensi kertaa näytillä anoppilassa vuonna -72, kirkko syttyi palamaan. Ikkunasta oli suora näkymä kirkolle. Kun miniä-ehdokas huomautti ensitöikseen, että kirkko palaa, mummoni (eli tuleva anoppi) oli ajatellut, että "onpas tuolla kummallinen huumorintaju". Noh, kyllä siinä sitten pian huomattiin, että kirkko palaa oikeasti :D

Maisema kirkolta. Etualalla nappitehdas, jossa mummoni oli töissä.

Kirkon on alun perin rakennuttanut ruukinpatruuna Robert Bremer kartanonsa naapuriin. Teijon kartanon ja kirkon välillä onkin vain noin 50 metriä matkaa. Bremerin kerrotaan olleen vähän höppänä. Hän ennusti tosissaan, että tulee vedenpaisumus. Kun näin ei käynytkään, hän rakennutti sen kunniaksi tai jonkinlaiseksi kiitokseksi siitä Teijon kirkon vuonna 1829. Kirkko on Suomen pienin kivikirkko.

Tutustu tästä Teijon kirkon sivuihin >>

Joki kartanon ja kirkon välillä.

Teijon kartano.

Kartano läheltä.

Miksi Salo? + lista Salon hääjuhlapaikoista

Häitämme vietetään Salossa Teijon kirkossa ja hääjuhlapaikka on melkein-Saloa, kun mennään vain pari sataa metriä Kemiönsaaren puolelle.

Meillä on ollut kaikkiaan vajaa viisi kuukautta aikaa häiden järjestelyyn. Siitä on enää noin viisi viikkoa jäljellä.

Ensimmäisen kuukauden käytin sormuksen surffailuun ja sulhon vakuutteluun, että hääjuhlapaikka pitää varata pikapikaa, viimeistään maaliskuussa, jos aikoo samana kesänä vihille :) Jotkut suunnittelevat häitä vuositolkulla, jolloin juhlapaikkoja ehtii tutkia ja varata rauhassa. Meillä lähtökohta oli sen suuntainen, että otamme sen, minkä saamme. En olisi jaksanut suunnitella häitä yhtään tämän pidempään. 4–5 kuukautta on oikein passeli aika.

Loppujen lopuksi hääjuhlapaikkoja oli yllättävän hyvin saatavilla saman kesän juhliin. Tutkin vaihtoehtoja kotikaupungistani Turusta ja Salosta, ja lopulta Salo veti pidemmän korren.

Salon keskusta.

Halikon maisemia.

Miksi Salo?

Salossa on ihania kirkkoja ja kaunista.
Ennen muuttoani pk-seudulle asuin Salossa ja se tuntuu kodilta.
Salossa on edullisempaa kuin isoissa kaupungeissa.
Salossa on enemmän vapaita aikoja vihkimiselle, juhlille ja kampaajalle.
Salo on luonnonläheinen ja idyllinen.
Minulla on kauniita lapsuuden kesien muistoja Salosta.
Isäni on kotoisin Teijolta, joten siinä kytkös paikkakunnalle.

Kun puhun Salosta, lasken mukaan ne kunnat, jotka liittyivät valtavassa kuntaliitoksessa Saloon vuonna 2009. Käytännössä häämme pidetään Teijolla, siis entisessä Perniön kunnassa Teijon kylässä (nykyisessä Salossa).

Lue tästä, miksi Teijo on niin IHANA! <3

Kivoja kirkkovaihtoehtoja Salossa:

• Uskelan kirkko

• Halikon kirkko

• Perniön kirkko

• Teijon kirkko

• Angelniemen kirkko

Muitakin kivoja kirkkoja on, koko listan näkee Salon seurakuntien sivuilta >>

Hyviä juhlapaikkavaihtoehtoja Salossa:

• Sininen talo, Salon keskusta (tunnelmallinen vaalea sali keskeisellä sijainnilla, puutalo)

• Kalliolaakson linna, Perniö (kehuttu ruoka)

• Matilda-talo, Mathildedal (ihana rauhallinen sijainti järven rannalla, vanha kaunis rakennus)

• Ruukin Krouvi, Mathildedal (+ muut Mathildedalin rannan rakennukset, kuten Kankirautavarasto)

• VPK-talo, Salon keskusta

• Salon Seurahuoneen ylläpitämä upouusi juhlapaikka Pukkilan kartano, sijaitsee Pukkilassa 8 km:n päässä Salon keskustasta (avattu toukokuussa 2013)

• Wiurilan kartano, Halikko (prameat puitteet, vanha upea kartano, sali ehkä vähän synkkä)

• Teijon kartano, Teijo (ihana, mutta järkyn kallis!!!! Sopii pienemmälle porukalle, jolla on rahaa, millä mällätä)

• Bergvikin kartano ja toimintakeskus, Kruusila (pihalla oma kappeli, jossa alttaritauluna ikkuna luontoon, eli ei tarvitse lähteä pidemmälle vihkimistä varten, ihana joustava emäntä, laaja pihapiiri, jossa lapsilla tilaa juosta, itse juhlatila on vanha remontoitu navetta, joka muistuttaa vähän "rippikoulupaikkaa" eli ei kovin juhlava, super-edullinen)

• Villa Meri, Särkisalo (upea vaalea, raikas tila meren äärellä, puutalo, aivan ihana)

• Ankkurikellari, Halikko

• Ystävyyden Majatalo, Kruusila

• Vaskion seuratalo Pukkila, Halikko

Lista ei ole täydellinen. Vanha-Puuska Kuusjoella on lopettanut toimintansa vuoden 2013 alusta.

Vielä muutama esimerkki Kemiönsaaren puolelta:

• Westersin puutarha, Kemiönsaari

• Hotelli Strandvik, Kemiönsaari

Meidän valintamme on hotelli Strandvik Kemiönsaaressa. Aivan täydellinen hääjuhlapaikka! Tästä pääsee tutustumaan hotellin sivuihin >>