Hääpäivänä: Vihkiminen ja vajaa havainnointikyky

Valitsin huolella häämarssit meidän häihin. Stressasin, miten häämarssimusiikki saa mut aina itkemään, ja ajattelin, että hajoan heti, kun musiikki alkaa soida. Tämä oli yksi suurimpia huoliani koko häissä.

Sitten kävikin niin, että h-hetkellä en edes kuullut musiikkia! Mulla ei ollut hajuakaan, mitä kanttori soitti tai soittiko se ylipäätään jotain. Haha! :D Häävideo paljasti, että kyllä, kanttori soitti juuri sitä, mitä piti.

Mä pidän tästä kuvasta ihan kauheasti, kun mulle tulee
tosta hassusta pönötyksestä mieleen joku
1800-luvun historiallinen hääkuva!
Kuva: Karina Boissonnier

En myöskään nähnyt kirkossa muita kuin sulhon, mun äidin, papin ja sulhon pikkusiskon, joka seisoi kaason paikalla. Kysyin jälkikäteen veljeltäni, missä se istui kirkossa. Se vastasi yllättyneenä, että siinä eturivissä (mun äidin vieressä). Aijaaah, joo, mulla ei oikein toi asioiden havainnointi pelannut kirkossa. En myöskään nähnyt oikealla seisovaa bestmaniä ja hänen takanaan istuvia morsiuslapsia. Mun piti jälkikäteen erikseen kysyä, istuivatko ne lapset siellä, missä piti... :D Kuulemma istuivat. Poiskävellessä yritin tietoisesti katsoa vähän kaikkia päin, mutta todellisuudessa en nähnyt mitään. Taisi vissiin vähän jänskättää!

Sen sijaan kuulin kyllä papin puheen, ja muistankin sen oikein hyvin. MEGAsuureksi yllätykseksi pystyin aivan sujuvasti laulamaan Suvivirren äänen värähtämättä kertaakaan. Siis mua ei itkettänyt YHTÄÄN kirkossa. Uskomatonta!!! Olin niin kierroksilla, että hymyilin mennen tullen. En edes mitään irvistyshymyä, vaan ihan aitoa hymyä! Juuri niin kuin toivoin. Vielä hetki sitten valittelin täällä, miten tulen olemaan vollomorsian, kun mieluummin olisin aurinkoinen ja iloinen morsian.

Tässä sitä mennään uunituoreena avioparina!

Olin ihan satavarma vollotuksestani, mutta sitä ei todellakaan tiedä etukäteen, miten reagoi vihkihetkeen. Kun kesäkuussa kävimme jumalanpalveluksessa kuulemassa meidän kuulutuksia, siellä laulettiin Suvivirsi, enkä pystynyt liikutukseltani laulamaan sitä kuin hetken. Ajattelin, että meidän vihkiäiset olisi viimeinen paikka, missä pystyisin laulamaan yhtään mitään! Mutta näin se elämä yllättää. Ihan itse saa yllättää itsensä, eheh! :)

Parasta vihkimisessä oli, kun sulho kääntyi erikseen mua kohti sanoakseen tahdon. Oli jotenkin merkittävää, että sulho sanoi sen mulle, eikä papille. Tykkäsin myös siitä, että sulho piti mun kädestä kiinni koko toimituksen ajan. <3

Mua harmitti papin ekstra-lyhyessä puheessa se, ettei se sanonut meistä mitään muuta henkilökohtaista kuin "olette tunteneet toisenne jo jonkin aikaa". Annoimme kyllä tapaamisessa aineksia muutamalle henkilökohtaisellekin lauseelle. Missään tapauksessa ei olisi ollut tarpeen kertoa mitään elämäntarinaa, mutta ehkä pari kokonaista lausetta meistä olisi tehnyt puheelle terää.

Hääauto in action. Kuva: Karina Boissonnier.

Kun meidät oli vihitty, Teijon kirkossa ei ollut paikkaa, minne voisimme kävellä odottamaan vieraiden siirtymistä pihalle. Kanttori ehdotti, että olisimme vihkimisen jälkeen jääneet seisomaan paikallemme ja antaneet vieraiden lähteä ensin, mutta musta se oli ihan tylsä ajatus. Ensinnäkin kaikki haluaa nähdä onnellisen parin kävelevän pitkin käytävää ja toisekseen kukaan ei olisi tajunnut lähteä, jos pari vain seistä toljottaisi alttarilla. :D Pappi ehdottikin, että kävelemme saman piharakennuksen taakse, jossa odottelin vihkimisen alkamista. Näin teimmekin. Kun sitten vieraat odottivat pihalla riiseineen, kävelimme vieraiden luo piharakennuksen takaa.

Riisisade oli hauska! Voi jestas, miten paljon riisiä saimme niskaamme! :D Avioliitto alkoi kirjaimellisesti poimimalla riisiä sulhasen tukasta. Pysähdyimme Mathildedalin rantaan odottamaan vieraiden siirtymistä juhlapaikalle, ja sain varistella kukkakimpustani kunnon kasan riisiä. Hiuksista vain lennähteli riisiä. Siinä kun seisoimme, vastaan käveli nainen ja pikkutyttö. Pikkutyttö hihkaisi: "Katso, prinsessa!" Nainen korjasi, että morsian. Haha, joo, hei vaan.

Meillä ei ole yhtään kuvaa tästä kyltistä hääauton takaikkunassa,
joten tässäpä kyltti kuvattuna parvekkeella 2 viikkoa
häiden jälkeen. Aika hyvin on vihta pysynyt kasassa.

Hääautona toimi lopulta mun Toyotani, koska se vanha Cadillac, jota meille kaavailtiin, oli juurikin sitten korjattavana meidän hääviikolla. Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että oli aivan sama, mikä auto oli alla. Tärkeintä oli, että pääsimme perille juhlapaikalle.

Toyotan takaikkunassa oli sulhon askartelema kyltti, jossa luki Vastavihityt. Koristeteemana oli vasta/vihta ja koivunlehdet. Turkulaisena mulle vihta on vihta, mutta kun sulhon juuret on idässä, niin sille vihta on vasta. Tästä saatiin kivaa sanaleikkiä kylttiin. Vasta-sanan vieressä oli pienen pieni sulhon tekemä vihta (aidoista koivunoksista).

Woo, rouva täällä!

Tätää! Tässä sitä nyt ollaan: Bling-bling-ROUVA! <3 Anteeksi pieni blogihiljaisuus, mutta mun piti ehtiä naimisiin ja sitten vähän lomailla sen perään! :)

Hiii! Me mentiin naimisiin!
Kuvaaja: Karina Boissonnier
(kuvia ei saa kopioida!)

Häät oli ihanat! Ne oli juuri sellaiset rennot ja iloiset, mitä toivoinkin. Päivälle sattui loistosää. Itse asiassa Salo oli Suomen helteisin paikka 26,6 asteellaan juuri meidän hääpäivänä 13.7.2013. Hihii, mutta sitähän me tilattiinkin.

Harmi, että unohdettiin tilata hyvät säät myös seuraavalle viikolle, koska meidän häänollausviikko Itä-Suomessa oli hyytävä! Asteita oli noin 10-13 ja sen lisäksi sadetta, pilvistä ja tuulta. Eipä tullut otettua aurinkoa mökin ihanalla pihalla, ei. Kerran sentään käytiin saunasta uimassa. Onneksi mökki oli upea! Mökissä oli sähköt, vesi, suihku ja sisävessa sekä paljon tilaa olla, niin eivät huonot kelitkään kovasti haitanneet.

Suurin uutinen on tässä: EN ITKENYT HÄISSÄ! Siis mitä ihmettä! Niin paljon häiden tunnepitoisuus ja häämusiikki ovat nyyhkyttäneet mua jo etukäteen, että en voi oikein uskoa todeksikaan, etten itkenyt!

Itse asiassa hymyilin koko päivän heti siitä lähtien, kun astuin kirkon ovesta sisään. Sitä ennen jännitin ihan hulluna.

Tulevissa postauksissa käyn läpi häitämme. Sen jälkeen aion kirjoittaa potentiaalisista häämatkasuunnitelmistamme. :)

Tervetuloa lukemaan nyt näin häiden jälkeen, miten kaikki sujui, millaset fiilikset oli ja mitä kaikkea tapahtui päivän aikana!

Terkuin,
Bling-bling-rouva

Parempi mieli, hyvät häät

Mulla on nyt ollut paaaaaljon parempi mieli kaikkeen häihin liittyvästä kuin pari viikkoa sitten. Nyt on taas kiva järjestää häitä ja uskon aidosti, että niistä tulee kivat ja kaikki menee hyvin! :)

Tunneskaala on tässä häitä suunnitellessa mennyt niin, että ensialkuun oli painetta suorittaa. Oli hoppu saada pyörät pyörimään. *Tars tehrä jottai* -vaiheen jälkeen kaikki asiat koskettivat ja itkettivät. Onhan se nyt koskettavan kaunista mennä naimisiin <3 Sehän on yksi SUURI virstanpylväs elämässä. Tuntui, että en selviä häistä itkemättä.

Itketyksen jälkeen kaikki alkoi ahdistaa. Tuli olo, että ei jaksaisi enää yhtään miettiä hääjuttuja, eikä pidä mistään häihin liittyvästä ja että ögh. Samalla alkoi vähän jännittää. Kun ahdistus kasautui negatiivisuuden multihuipentumaksi, se meni täysin ohi ja aloinkin nauttia hääsuunnitelmista. Tajusin, että meillä on suunnitelmissa kaikkea ainutkertaista kivaa ja sitä on turha pilata itkemällä ja ahdistumalla.

Nyt on sitten niinkin käsittämätön olotila, että mua ei jännitä, mua ei stressaa, mua ei itketä eikä ahdista :D Se on aika mahtava olotila ottaen huomioon, että häihin on tasan-kaksi-viikkoa-aikaa. Alan olla hiukan innostunut, mutta toivon, että ehdin vielä innostua tässä enemmänkin. Ehkä sitten, kun loma alkaa. Nyt työasiat vie niin paljon tilaa mielestä.

Mulla on kesälomaa viikko ennen häitä ja viikko häiden jälkeen, eli aikaa ei ole kovin paljon pelkästä "häähumusta" nauttimiseen. Nyt ensimmäisen kerran nuo häät tuntuvat aivan todelta, kun tajuan, miten lähellä ne oikeasti ovat. Että kyseessä on ihan konkreettinen juttu, eikä mikään silloin-joskus-sitten-x-ajan-päästä.

Seuraava huomio onkin, että olen jo tasan kahden viikon päästä rouvashenkilö! Whataaaa! :D ROUVA!!!! Hmm... enteilee hiukan ikäkriisiä ;D


PS. Mies kotiutui polttareista, eikä ollut telonut kumpaakaan jalkaansa ja oli muutenkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Wupii! :)

Blogin nimeksi Vollo-morsian?

Siis miten tämä naimisiinmeno voi ottaa niin koville? Kävimme eilen sukulaisten luona Teijolla ja samalla pyörähdimme autolla ihan vain siinä kirkon juurella. Kilometriä ennen Teijon keskustaa mua alkoi jännittää ihan kauheasti tuleva hääpäivä. Kaikki alkoi tuntua niin todelliselta. 

Ottaen huomioon, että häihin on vielä 1 kuukausi ja 4 päivää, ei ehkä tarvitsisi olla nyt vielä vatsa aivan solmussa.

Kirkon juurella aloin spontaanisti kyynelehtiä :D En kestä! Miten tämä voi olla näin itkettävää jo nyt? Mies ehdottaa, että vaihtaisin blogin nimeksi Vollo-morsian.

Taisin eilen tajuta, miten rankka itse hääpäivä todella on. Siis rankka henkisesti! Osasin kyllä ajatella, että hyyyvin todennäköisesti kyynelehtisin kirkossa, mutta eeeei, minä itken varmasti jo matkalla kirkkoon ja kirkon juurella ja kirkon ovilla jajaja... Häiden pitäminen juuri Teijon kirkossa ei helpota asiaa YHTÄÄN, vaan lisää tapahtuman tunteikkuutta. Nyt kaduttaa, etten valinnut jotain tuntematonta kirkkoa tai paikkakuntaa, johon mulla ei olisi mitään tunnesiteitä. Nyt tämä kaikki on jotenkin niin koskettavaa ja kaunista, etten selviä.

Oikeasti, miten selviän?!?!? Miten morsiamet ikinä selviää tämmösistä jutuista? Joko itken kuin pieni vesiputous tai olen hysteerisen kankea jännityksestä. Täytyy olla mieletön supernainen, että pystyy kävelemään kirkon käytävää rennon aurinkoisesti hymyillen!

Miten jännitystä ja tunnekuohua voisi hääpäivänä lievittää? Vinkkejä?

Tepastelumusiikkia − itkuvaroitus!

Haussa kivaa tepastelumusiikkia kirkkoon.

Mussa asustelee yhä pieni vastarannankiiski mitä tulee hääasioihin. En-todellakaan-halua kirkkoon mitään hirveitä prinsessapimpotuksia (lue: E. Melartinin Juhlamarssi op 22 no. 30). Musta ne on noloja, eikä ne sovi yhtään mulle. Fiilikset menisi, jos toi Melartin alkaisi soida :(

(Huom! Jollekulle toiselle ne voivat hyvin sopia ja olen kyllä kyynelehtinyt toisten häissä, kun nämä sulosoinnut ovat soineet, että ei siinä mitään, mutta en vain näe itseäni tepastelemassa niiden tahtiin.) 

Onneksi sulho ei ole pistänyt vastaan, joten perinteisiä prinsessamarsseja ei todennäköisesti meidän häissä kuulla. Voihan toki olla, että kanttori sanoo vielä sanasensa siihen, mitä soitetaan.

Miten selvitä itkemättä?

Mulle häämarssimusiikki on loppujen lopuksi yllättävän tärkeä. Hetki, kun musiikki alkaa soida ja morsian kävelee alttarille, on mun mielestä vihkiäisten kaunein ja tunteikkain hetki. Valitettavasti myös itkettävin :D Olen aina ihmetellyt, miten morsiamet selviävät siitä käytäväkävelystä. Mua alkaa HETI itkettää, kun urut alkavat soida, ihan sama kenen häissä ollaan.

Olen ajatellut jonkinlaista ehkäisevää siedätyshoitoa, ettei sitten itkettäisi omissa häissä niin paljon. Mutta mua itkettää jo pelkästään se, kun kuuntelen noita marsseja täältä netistä! Itketti sekin, kun tulostin meidän kuulutuspaperin. En tiedä, miten selviän siitä kävelystä! Jos antaa ajatustensa harhailla nanosekunninkin, on heti tippa linssissä.

MUTTA! Olen keksinyt huippuhyvän keinon, miten estellä kyyneleitä! Kun puristaa pikkurilliä ihan sikana, ei enää itketä ihan niin kauheasti. Aion soveltaa tätä silloin, kun kävelen alttarille, ja onneksi käytävä on lyhyt. En millään haluaisi olla sellainen vollottava morsmaikku, koska olisihan se nyt kivempi katsella iloista morsianta. Mutta on hyvin todennäköistä, että vollotan kumminkin! Nyyhkis  :´)

Olen yrittänyt surffailla kivaa häämarssimusiikkia. Jos minä saisin päättää, ykkösvaihtoehtoina olisivat:

• sisään tullessa Johann Pachelbel: Kaanon D-duuri (se sama, jota usein amerikkalaisissa leffoissa soitetaan viululla, jolle se on oikeasti kirjoitettu)
• ulos mennessä Jeremiah Clarke: Trumpet Voluntary
• Tykkään myös Bachin Preludi C-duurista ja Elgarin Pomp and Circumstance -marssista no 1., jotka olisi ehkä sisäänmarssina ok.

Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntien sivustolta voi helposti kuunnella nuo kaikista yleisimmät häämarssit.

Kuuntele:
Kaanon D-duuri uruilla YouTubessa
Kaanon D-duuri viuluilla YouTubessa ja toinen upea modernisoitu versio tässä
Pomp and Circumstance uruilla YouTubessa