Parempi mieli, hyvät häät

Mulla on nyt ollut paaaaaljon parempi mieli kaikkeen häihin liittyvästä kuin pari viikkoa sitten. Nyt on taas kiva järjestää häitä ja uskon aidosti, että niistä tulee kivat ja kaikki menee hyvin! :)

Tunneskaala on tässä häitä suunnitellessa mennyt niin, että ensialkuun oli painetta suorittaa. Oli hoppu saada pyörät pyörimään. *Tars tehrä jottai* -vaiheen jälkeen kaikki asiat koskettivat ja itkettivät. Onhan se nyt koskettavan kaunista mennä naimisiin <3 Sehän on yksi SUURI virstanpylväs elämässä. Tuntui, että en selviä häistä itkemättä.

Itketyksen jälkeen kaikki alkoi ahdistaa. Tuli olo, että ei jaksaisi enää yhtään miettiä hääjuttuja, eikä pidä mistään häihin liittyvästä ja että ögh. Samalla alkoi vähän jännittää. Kun ahdistus kasautui negatiivisuuden multihuipentumaksi, se meni täysin ohi ja aloinkin nauttia hääsuunnitelmista. Tajusin, että meillä on suunnitelmissa kaikkea ainutkertaista kivaa ja sitä on turha pilata itkemällä ja ahdistumalla.

Nyt on sitten niinkin käsittämätön olotila, että mua ei jännitä, mua ei stressaa, mua ei itketä eikä ahdista :D Se on aika mahtava olotila ottaen huomioon, että häihin on tasan-kaksi-viikkoa-aikaa. Alan olla hiukan innostunut, mutta toivon, että ehdin vielä innostua tässä enemmänkin. Ehkä sitten, kun loma alkaa. Nyt työasiat vie niin paljon tilaa mielestä.

Mulla on kesälomaa viikko ennen häitä ja viikko häiden jälkeen, eli aikaa ei ole kovin paljon pelkästä "häähumusta" nauttimiseen. Nyt ensimmäisen kerran nuo häät tuntuvat aivan todelta, kun tajuan, miten lähellä ne oikeasti ovat. Että kyseessä on ihan konkreettinen juttu, eikä mikään silloin-joskus-sitten-x-ajan-päästä.

Seuraava huomio onkin, että olen jo tasan kahden viikon päästä rouvashenkilö! Whataaaa! :D ROUVA!!!! Hmm... enteilee hiukan ikäkriisiä ;D


PS. Mies kotiutui polttareista, eikä ollut telonut kumpaakaan jalkaansa ja oli muutenkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Wupii! :)

Ehdoton ei häähulluudelle ja kaasolle

Hyyyvin monet naiset muuttuvat monstereiksi ennen häitään. Pelkään ihan tooodella paljon, että mullekin käy niin. Toivon tietenkin, että ei, koska hääjutut ei ole mulle niin tärkeitä, mutta silti olen nähnyt sen tapahtuvan tutuille täysjärkisille naisille niin monta kertaa, etten voi vannoa, josko minäkin olen niitä.

Note to self: vältä tätä.

(Kuva: haahullu.blogspot.fi)

Keitä niitä?

No niitä, joilla menee suhteellisuudentaju täysin ja jotka alkavat järjestää häistään jotain vuosisadan spektaakkelia, jossa vain minäminäminä olen tärkeä ja minunminunminun tarpeeni menevät kaikkien edelle. Samalla suututetaan mummot ja kummit, tuhlataan rahaa aivan silmittömästi, kuvitellaan, että häät on jonkinlainen näytös ja että morsiamen kuuluu olla päivän keskipiste. Lisäksi niiden kuvitelmiin kuuluu, että kaikkien pitää alinomaa olla kiinnostuneita keskustelemaan häistä ja morsiamen tarpeista. Ehkä tarpeen on myös pienet itkukilarit, jos ruusukimpun sävy ei olekaan persikka, vaan oranssi. Luin kaiken huipun tässä yksi päivä netistä: morsian oli määrittänyt kaasojensa kynsilakkojen värit!!! *itkee ja nauraa*

Hei oikeasti, ne on vain häät. Samalla tavalla monella meistä on yo-juhlat tai syntymäpäivät tai rippijuhlat, eikä kukaan (yleensä) kilahda niistäkään. Miksi sitten häiden takia pitää menettää järkensä?

Miksi morsian unohtaa, että ei, morsian ei todellakaan ole päivän keskipiste, vaan he, morsian ja sulhanen, juhlivat suurta päiväänsä YHDESSÄ? Ja minne unohtuu, että kyseessä on nimenomaan JUHLAT, eikä mikään teatteriesitys, jossa kaiken pitäisi mennä jonkinlaisen käsikirjoituksen mukaan? Juhlissa iloitaan ja ollaan rennosti, miksi sitten häissä tämä tuntuu olevan mahdottomuus? Mikä ******** niitä oikein vaivaa?

Ja ei, morsiamen ei todellakaan tule sanella, miltä hänen ystäviensä kuuluu näyttää. Kai jokainen on sen verran oma persoonansa ja omaa sen verran itsekunnioitusta, että osaa juuri ja juuri pukeutua fiksusti ja itseään miellyttävästi juhliin? Morsiamen ei todellakaan tarvitse valita sävy sävyyn sopivia vaatteita ystävilleen, kuten suuressa ja ihmeellisessä Ameriikan maassa. Asumme Suomessa.

No niin, tämän avautumisen jälkeen totean, että kyllä, pelkään ihan kamalasti, että muutun yhdeksi niistä. Mies sanoo, että bridezillan oireita on jo ilmassa. Apua! 112!

Juuri tämän vuoksi minulla ei ole kaasoa. En halua koskaan kellekään kaverilleni tehdä niin, että hän joutuisi kärsimään minun häähulluudestani. On itse asiassa suuri ystävyydenosoitus olla pyytämättä ketään kaasoksi. Tämä merkitsee, että hei, välitän teistä todella, enkä ota riskiä siihen, että höykytän teitä silloin, kun minun itse asiassa pitäisi napata se sininen pilleri. Minulle on valtaisan tärkeää, ettei minulla ole kaasoa. Joudun silti pyytämään käytännön apua ystäviltä hääpäivänä, esimerkiksi hääpuvun päälle laittamisessa, mutta kaasoa minulle ei toooodellakaan tule. Toivottavasti ei myöskään häähulluutta.